Koronavirus on ajanut Tervakosken kotihoidon hankalan tilanteen eteen Janakkalassa. Tervakosken kotihoidossa kolme hoitajaa ja kolme kotihoidon asiakasta on saanut koronatartunnan. Lisäksi seitsemän hoitajaa on asetettu karanteeniin.

Janakkalan sosiaali- ja terveyspalveluiden johtaja Päivi Niiranen kertoo, että viikonlopun ja maanantaiaamupäivän aikana on tehtäviä järjestelty työvuoro kerrallaan. Tavoitteena on pystyä turvaamaan kotihoidossa riittävät resurssit, asiakasturvallisuus sekä terveysturvallisuus tässä poikkeustilanteessa.

Kotihoito tarvitsee kipeästi lisäkäsiä.

– Alustavaa kartoitusta on tehty naapurikuntien suuntaan, mutta tilanne resurssien osalta on naapurikunnissakin haastava. Tätä kartoitusta on toki tehty myös kunnassa sisäisesti toimialat ylittävästi.

– Lähtökohtaisesti tässä vaiheessa työvuorojärjestelyt on tehty toimialan sisäisesti. Muutoksia joudutaan tekemään nopeilla aikatauluilla eli henkilöstösiirtoja yksiköstä toiseen.

Tilanne Tervakosken kotihoidossa on tällä hetkellä haastava, mutta hallinnassa.

– Tämän tilanteen kanssa eletään nyt hetki hetkeltä. Tällä hetkellä mennään aika veitsenterällä, mutta kaiken me teemme, että pääsemme tässä tilanteessa eteenpäin. On vaikea arvioida milloin ollaan katastrofissa.

Alkuviikosta testataan uudelleen Tervakosken kotihoidossa työskentelevä henkilökunta sekä kaikki altistuneet asiakkaat. Tervakosken kotihoidossa on noin 60 säännöllisen kotihoidon asiakasta ja noin 13 vakituista työntekijää.