TALLINNA Vielä lokakuun lopulla Viron tartuntaluvut olivat jopa Suomea pienemmät. Käyrät lähtivät nousuun koulujen syysloman jälkeen, mutta todella kovalla vauhdilla tartunnat alkoivat levitä joulukuussa.

Tammikuussa koko Viro oli virallisesti leviämisvaiheessa, vaikka silloinen hallitus oli yrittänyt padota tulvaa alueellisilla rajoituksilla.

Jyrkintä tartuntojen kasvu on ollut Viron pääkaupunkiseudulla ja koillisvirolaisessa Itä-Virun maakunnassa. Pahimpia alueita ovat pieni Maardun kaupunki Tallinnan itäpuolella sekä Lasnamäen kaupunginosa Tallinnassa.

– Maardu on tiheään asuttu kaupunki, täällä eletään lähes sananmukaisesti toisten niskan päällä, sanoo kaupunginjohtaja Vladimir Arhipov.

Maardusta pääsee bussilla vain yhteen suuntaan, Tallinnaan, jossa valtaosa maardulaisista käy töissä.

Tartunnat ovat levinneet työpaikoilta koteihin ja sieltä koulujen kautta ympäri kaupunkia, Arhipov sanoo.

"Venäjänkieliset ovat uhkarohkeampia"

Ilmaantuvuusluvut ovat pahimpia Viron venäjänkielisillä alueilla. Maardun kaupunginjohtajan mukaan se ei ole sattumaa.

Venäläis-virolaisessa perheessä kasvaneen Arhipovin mukaan viruksen leviämistä edistävät myös kulttuurierot.

– Vironkieliset ovat luonnostaan varovaisempia. Venäjänkieliset ovat uhkarohkeampia, heidän vaaran tajunsa on matalampi. Ilmeisesti tälläkin on osansa, Arhipov sanoo.

Maardussa on viruksen leviämisen estämiseksi otettu käyttöön kaikki kunnan keinot. Koululaiset alaluokkia myöten ovat etäopetuksessa, julkiset tilat on suljettu ja kaupungin työntekijät kiertävät vapaaehtoisina partioina valistamassa maskien käytöstä ja turvaväleistä.

Hallitukselta kaupunginjohtaja toivoo tiukempaa valvontaa varsinkin joukkoliikenteeseen. Aivan äärimmäisiin keinoihin Arhipov ei kuitenkaan turvautuisi.

– En usko, että Maardun eristäminen tulisi kyseeseen. Ihmiset tarvitsevat elantonsa.

Täysi sulku tulossa, rajoitukset jatkunevat huhtikuun puolelle

Viron koronatilanne on pakottanut tammikuussa virkaansa astuneen pääministeri Kaja Kallaksen hallituksen aina vain uusiin rajoituksiin.

Kaikissa Viron kouluissa ollaan tällä hetkellä etäopetuksessa viidenneltä luokalta lähtien. Liikuntatilat, kuntosalit, kylpylät, uimahallit, museot, näyttelytilat ja teatterit on suljettu.

Viime perjantaista lähtien vain ruokakaupat ja apteekit sekä muut välttämättömyystarvikkeita myyvät liikkeet ovat saaneet pitää ovensa auki viikonloppuisin.

Ravintoloita ja baareja ei ole suljettu kokonaan. Ne ovat kuitenkin saaneet olla auki vain arkisin, ja asiakastilat on pitänyt sulkea viimeistään kello 18.

Eilen maanantaina pääministeri Kallas ilmoitti koko maan kattavasta sulusta. Sulun on määrä astua voimaan torstaina. Syyksi Kallas kertoi koronaviruksen brittimuunnoksen leviämisen.

Rajoitusten lisäksi valvontaa Virossa on tiukennettu. Kauppakeskukset ovat ainakin pääkaupunkiseudulla kieltäneet maskittomien asiakkaiden pääsyn niiden tiloihin. Tuore hallituksen esitys antaisi poliisille oikeuden valvoa maskien käyttöä.

Ensiavussa kaikki resurssit käytössä

Tartuntojen määrän kasvaessa myös sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on noussut jatkuvasti. Maanantaina heitä oli yhteensä 626. Vuorokaudessa lukumäärä kasvoi yli kahdellakymmenellä. Tehohoidossa on 53 koronapotilasta.

Viron terveysviraston hätätilalautakunnan ylilääkärin Urmas Sulen mukaan tilanne kolkuttelee jo sairaaloiden sietokyvyn rajoja. Koronapotilaille tarkoitettuja vuodepaikkoja on koko maassa yhteensä 800.

– Tämän viikon aikana vuodepaikkoja tulee noin 150 lisää. Hoitokapasiteetin lisäämisen hankalin puoli on työvoiman puute. Joudumme kääntymään yliopistojen puoleen lääketieteen opiskelijoiden käyttämiseksi hoitotyössä, Sule kertoi Viron yleisradion uutislähetyksessä.

Tallinnan ensiavun johtavan lääkärin Raul Adlaksen mukaan ambulanssihenkilöstö ja ensihoito toimii puolestaan jo katastrofiresurssiensa varassa. Pohjois-Viron hätäkeskukseen tulee kymmeniä koronaan liittyviä hälytyksiä vuorokaudessa. Puolet johtaa siihen, että potilas kuljetetaan sairaalaan hoidettavaksi.

Lue myös:

Viroonkin tulee voimaan koko maan kattava sulkutila, koulut etäopetukseen ja kaupat kiinni

Viron hallitus koronan kimppuun järein asein – Tallinnassa suljetaan lähes kaikki kauppoja ja hotelleja lukuun ottamatta (julkaistu 23.12.2020)

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Suomesta ja maailmalta