Huuhkajien voittoputki, Tiina Lillakin ja Jorma Kinnusen keihään maailmanennätykset. AC/DC:n, Eppu Normaalin ja Iron Maidenin jättikeikat. Ovatpa täällä käyneet Bruce Springsteen, Jon Bon Jovi ja Robbie Williamskin.
Tampereen stadioniin liittyy monta muistoa. Maanantaina niihin lisättiin vielä yksi.
Nyt stadion on muuntunut suurten ihmisjoukkojen rokotuspaikaksi. Aluksi siellä rokotetaan yli 80-vuotiaita.
Ratinan rokotusyksikkö sijaitsee Tampereen stadionin sisäliikuntatiloissa, jotka ovat Ratinan suvannon puolella stadionia.
Rokotteet saapuvat pienissä erissä, siksi Ratinan rokotusyksikköön aikoja annetaan tässä vaiheessa viikoksi kerrallaan. Rokotusaikoja lisätään sitä mukaa kuin rokotteita saadaan lisää.
Loppuviikosta Tampereen kaupunki arvioi antavansa 200 rokotusta tunnissa.
Alun perin hiekanottopaikka
Tampereen stadion edustaa Suomen teräsbetoniarkkitehtuuria. Rakenteet on toteutettu arkkitehti Timo Penttilän ja insinööri Bertel Ekengrenin suunnitelmien mukaan 1963–1966. Penttilä on suunnitellut myös esimerkiksi Helsingin kaupunginteatterin.
Rakentamisen suunnittelu alkoi jo paljon aiemmin, mutta viivästyi monesta syystä.
Ratinanniemi oli korkea hiekkaharju, josta otettiin hiekkaa. 1920-luvulla siihen oli syntynyt iso kuoppa. Asemakaava-arkkitehti E. Kaalamo alkoi kehittää ajatusta Ratinan stadionista, mutta kaupunginvaltuusto piti ajatusta ensin liian suureellisena. Hiekanottoa kuitenkin rajoitettiin, ja paikalla oli muun muassa suosittu luistelurata. Se oli moderni sähkövalaistuksineen.
Riitoja ja yllätyksiä
Sodan jälkeen esitettiin uusi suunnitelma urheilukeskuksesta. Ehdotusta puolsivat Tampereen urheilupiirit, mutta monen kaupungin poliitikon mielestä Ratinanniemi oli liian ahdas.
Suunnitelmasta karsittiin muun muassa ulkouimala ja hotelli. Lopulta Yrjö Lindegrenin suunnitelma voitti arkkitehtikilpailun.
Ruoho kylvettiin pari vuotta ennen vuoden 1952 Helsingin olympialaisia. Pian selvisi kuitenkin, että Tampereen kaupunki ei saanut rakennuslupaa rakennussäännöstelystä johtuen. Sen vuoksi katsomo ja monet suojat rakennettiin tilapäiseksi. Tästä huolimatta kentällä pelattiin joitakin olympialaisten jalkapallopelejä.
Katsomo sai kuitenkin odottaa aina vuoteen 1966 saakka, jolloin Ratinan stadion lopulta valmistui. Ennen sitä ehdittiin jo riidellä, pitäisikö stadionin paikka siirtää sittenkin Kaupin urheilupuistoon.
Yllätyksiäkin tuli. Pääkatsomorakennuksen maapohjaa ei ollut tutkittu riittävästi. Kantava maapohja oli vasta 30 metrin syvyydessä. Tästä syystä uudet suunnitelmat tilattiin arkkitehti Timo Penttilältä.
9.3. kello 13.57 Lisätty insinööri Bertel Ekengrenin nimi.
Lue lisää:
Tamperelaisia aletaan rokottaa oikein stadionilla sitten kun rokotetta saa: 10 000 kuntalaista viikossa
Tampereen Ratinan massarokotuspiste avataan viikon päästä – ensimmäisenä rokotetaan yli 80-vuotiaita