Suomalaisia hämmentäneet laskelmat jopa kymmenestä tuhannesta päivittäisestä tartunnasta huhtikuussa olivat THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salmisen mukaan lähinnä laskuharjoitus, joka sai liian paljon huomiota.
Salmisen mukaan laskelman keskeisin tarkoitus oli osoittaa, mitä eksponentiaalinen kasvu tarkoittaisi, jos sitä ei saataisi lainkaan hillittyä.
Laskelmissa ei huomioitu lainkaan rajoitustoimien vaikutusta, vaan ne ovat puhtaasti matemaattisia käyriä, jotka perustuvat tartuttavuuslukuihin.
Salmisen mukaan skenaarioista vaikeimpaan ei tulla päätymään, sillä rajoitukset todennäköisesti laskevat tartuttavuuslukua.
– Ei laskelma tietenkään noin toteudu, ei tilannetta päästetä noin pahaksi. Tarkoitus oli havainnollistaa, miten kaikkein huonoimmassa vaihtoehdossa voisi käydä, jos mitään ei tehdä.
Tarkkoja laskelmia tai malleja kolmen viikon sulun vaikutuksista on kuitenkin vaikea tehdä.
Seuraavaksi edessä on odotteluvaihe, jonka jälkeen tiedämme paremmin siitä, miten nyt voimaan tulevat toimet vaikuttivat epidemiaan.
– Tilanteen muuttumisen tarkkaa aikataulua on mahdotonta ennustaa, Salminen sanoo.
Skenaariot on laskettu tämän viikon R-luvun mukaan. Se perustuu viime viikon tartuntoihin.
Helsingin yliopiston tautiekologian tutkija Tuomas Aivelon mukaan taudin itämisajan takia tarttuvuusluku on siis laskettu pitkälti jo viime viikkoa edeltävän viikon tartunnoista.
– Käytännössä nykyinen R-luku on kahden viikon takaa. Kaikki se, mitä tällä viikolla on tehty, on jo varmasti laskenut sitä jonkin verran.
Aivelon näkemyksen mukaan vakavimman skenaarion 11 200 tapauksen päivittäinen lisäys ei ole sellainen, joka voisi toteutua tulevaisuudessa.
– Tämä keskustelu, jota tästä on syntynyt, kertoo ehkä siitä, ettei viranomaisten keskinäinen viestintä osu kohdalleen, Aivelo sanoo.
Tulkittiinko lukuja väärin oikeusministeriössä?
Oikeusministeriö tiedotti lauantaina, että muun muassa nämä luvut vaikuttivat päätökseen kuntavaalien siirtämisestä.
THL:n Salminen ei kuitenkaan usko, että lukuja olisi tulkittu liian kirjaimellisesti päätöksenteossa.
– Meidän lausunnossamme oli paljon merkityksellisempiäkin asioita kuin luvut itsessään. Emme voi tietää, mitä ilmaantuvuusluvut ovat vaalipäivänä, kun nyt on menty noin viikko aika nopeasti ylöspäin.
Salmisen mukaan on tärkeää myös huomioida se, ettei kaikkia riskiryhmiä olisi ehditty vaaleihin mennessä rokottamaan.
Selvää ratkaisua ei ole löytynyt myöskään siihen, miten karanteenissa olevat voisivat käyttää äänioikeuttaan, jos heitä olisi paljon huhtikuussa.
Ennakkoon vaikea arvioida sulun riittävyyttä
Helmikuun alussa THL julkaisi vaihtoehtoisia kehityskulkuja, joiden mukaan muuntunut viruskanta valtaa alaa vanhalta myös sulkutilassa.
Kun tarttuvampi kanta dominoi vanhaa virusta rajoituksista huolimatta, on riskinä se, että sulun jälkeen tarttuvuusluku nousee nopeasti jopa aiempaa korkeammaksi.
Salmisen mukaan ennalta on lähes mahdotonta arvioida sitä, riittääkö kolmen viikon sulku estämään tätä uhkaa.
– Rajoituksien purussa joudutaan etenemään jossain määrin portaittain. Niin pitkään, kun on talvi ja väestöstä suurin osa alttiita tartunnalle, epidemian kiihtymisen riski ei poistu.
Salmisen mukaan kohahduttaneiden lukujen keskeinen viesti onkin se, että epidemia ei ole ohi.
– Paljon riippuu siitä, tekevätkö viranomaiset ja kaikki suomalaiset sen, mikä tarvitaan.
Tilanteeseen liittyy Salmisen mukaan myös positiivinen viesti: kesä tulee auttamaan, samoin kuin riskiryhmien ja sen jälkeen muun aikuisväestön rokotukset.
Juttua päivitetty 7.3. kello 16.40 Tuomas Aivelon kommenteilla.
Lue myös:
Henriksson: THL:n mukaan tartuntamäärät huhtikuussa jopa 11 200 – Yle seurasi tiedotustilaisuutta kuntavaalien siirtämisestä
THL:n pääjohtaja Tervahauta väläyttää maahanmuuttajille rokotebusseja – kuntavaalien siirto tekisi äänestämisestä turvallisempaa