Porin Kyläsaaren koulun 4B-luokalla on altistunut noin 20 oppilasta Covid-19-taudille tiistaina 2. maaliskuuta.
Heidät asetetaan karanteeniin 14 vuorokauden ajaksi altistumisesta alkaen. Altistuminen ei liity aiemmin tiedotettuun 4A-luokan altistumiseen samana päivänä.
Henkilökunta on Porin perusturvan mukaan käyttänyt maskeja suositusten mukaisesti.
Koulu on ilmoittanut asiasta vanhemmille tekstiviestillä. Porin perusturvan tartuntatautiyksiköstä ollaan vanhempiin vielä yhteydessä altistumiseen ja karanteeniin liittyvissä asioissa.
Karanteeni ei koske altistuneen perheenjäseniä ja he saavat liikkua normaalisti. Jos kuitenkin karanteeniin määrätty sairastuu, hänet on vietävä testiin ja tällöin perheenjäsenten tulee odottaa kotona testivastausta.
Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1–14 vuorokauden välillä.
Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.
Tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Satakunnassa
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.