Koronarokotusten puhelinajanvaraus ruuhkautui 2.3. tiistaina pahoin, kun tuhannet ihmiset yrittivät saada itselleen rokotusaikaa.
Tänään 9.3. avautuvassa ajanvarauksessa puheluihin vastaa 20 ihmistä, kun viime viikolla väkeä oli talvilomasta johtuen vähemmän.
Lue myös: Puhelinjonossa satoja ihmisiä – koronarokotuksen ajanvaraus ruuhkautui pahoin Soiten alueella
Soitessa ei viime viikolla osattu ennakoida, että rokotukseen oikeutettujen määrän laajentuessa soittoja tulee tuhatmäärin: Ikäihmisistä jo 75-vuotiaat sekä koronan riskiryhmäläisistä aiempaa suurempi joukko tulivat rokotusvuoroon.
Koronan riskiryhmä ykköseen kuuluvat ihmiset ovat 26.2. lähtien voineet varata itselleen rokotusajan netissä. Tuona perjantaina nettiajanvaraus alkoi hidastella, ruuhkautui ja antoi virheilmoituksia. Palvelualuejohtaja Jukka Aro Soitesta toteaa, että ohjelmatoimittajan kanssa selvitellään, mistä ongelma johtui.
Soiten koronarokotusten puhelinajanvaraus avautuu tiistaisin kello 12. Aikoja jaetaan niin kauan kuin niitä riittää. Aikoja voi varata myös sähköisesti Omahoito-palvelussa.
Soite soittaa kaikille kotonaan asuville yli 80-vuotiaille, joita ei ole vielä rokotettu
Yli 80-vuotiaat Soiten alueella kotonaan asuvat, joita ei ole vielä rokotettu koronaa vastaan, saavat lähipäivinä Soitelta puhelun. Tarkoituksena on kysyä ikäihmisten rokotushalukkuutta ja sopia aika rokotukseen. Rokotteen voi saada joko joukkorokotuksessa tai mahdollisesti myös kotonaan.
Soitot aloitetaan tällä viikolla ja ne jatkuvat ensi viikolla. Soittajina ovat ikäneuvolan ja rokotekeskuksen työntekijät.
Yli 80-vuotiaista maakunnan asukkaista on nyt rokotettu miltei 79,5 prosenttia. Ikäluokkaan kuuluvia, kotonaan asuvia ja rokottamattomia henkilöitä on Soiten alueella muutama sata.
Soiten palvelualuejohtaja Jukka Aron mukaan syyt rokottamattomuuteen ovat olleet hyvin ymmärrettäviä: osa ikäihmisistä ei ole osannut varata aikaa rokotukseen tai henkilöllä ei ole ollut käytössään nettiajanvarauksessa tarvittavia vahvoja tunnistautumismenetelmiä kuten pankkitunnuksia. Rokotevastaisuuteen ei Aron mukaan ole Soiten alueella törmätty.
Tällä ja ensi viikolla rokotetaan muiden joukkorokotusten lisäksi vielä myös kotihoidon asiakkaita. Syynä on se, ettei Soite saanut viime viikolla ollenkaan kotihoidon rokotuksiin varattua Modernan rokotetta.
Alunperin kotihoidon asukkaiden oli tarkoitus olla jo rokotettuina tähän mennessä.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla