Koronapotilaiden määrä kasvaa lujaa vauhtia Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan sairaalahoidon tarve kasvaa.

Tyksissä on tällä hetkellä yhdeksän potilasta hoidossa koronavirustartunnan vuoksi. Näistä neljä on tullut sairaalaan viimeisten kahden vuorokauden aikana.

– Tilanne on huolestuttava ja tuoreet luvut ovat selkeä mittari siitä, että epidemiatilanne on pahenemassa. Sairaalahoidon tarve kasvaa. Nyt on syytä ottaa lisää toimenpiteitä käyttöön pysäyttämään epidemian leviämistä, sanoo Tyksin infektiolääkäri Harri Marttila.

Koronan ilmaantuvuusluku Varsinais-Suomessa sataatuhatta ihmistä kohden kasvaa yhä. Viimeisen 14 vuorokauden aikana se on 169. Positiivisten osuus viime viikon testatuista on noussut noin 5 prosenttiin.

Varsinais-Suomessa on varmistettu 55 koronan virusmuunnostapausta. Näistä suurin osa, 53 tapausta, on niin sanottua brittivarianttia ja kaksi tapausta on Etelä-Afrikan varianttia.

Koronanyrkillä ylimääräinen kokous

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä piti ylimääräisen kokouksen torstaina ja teki täsmennyksiä suosituksiin koronan leviämisen hillitsemiseksi. Kaikkia tarpeettomia kontakteja on vältettävä.

– Jokaisen meistä on syytä pysähtyä miettimään, mitkä arjen kontakteista voisi vielä jättää pois. Meillä kaikilla on varmasti vielä karsinnan varaa kontakteissa liittyen työhön, asiointiin ja sosiaalisiin kohtaamisiin niin ikävältä kuin tämä nyt tuntuukin, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteessa johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.

Kaikkea tarpeetonta matkustamista tulee välttää. Kontaktien määrä on kaikissa mahdollisissa tilanteissa saatava minimiin, suosittaa koronakoordinaatioryhmä.

Täsmennyksiä suosituksiin

Koronakoordinaatioryhmä täsmensi useita suosituksiaan.

Sen mukaan vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten harrastaminen ryhmässä on edelleen sallittua, mutta lähikontaktia sisältävät harjoitteet eivät ole sallittuja.

Nuorisotilat voidaan edelleen pitää auki edellyttäen, että huolehditaan koronaturvallisista järjestelyistä.

Tiloissa sallittava henkilömäärä voidaan harkita paikallisesti tilojen koon ja muiden olosuhteiden mukaan.

Korkeakoulut jatkavat etäopetuksessa aiemman käytännön mukaisesti. Aivan välttämätön opetus voidaan toteuttaa lähiopetuksena, jossa sallitaan enintään kuuden henkilön ryhmäkoko. Koetilanteet on järjestettävä koronaturvallisesti, näitä koskien ei anneta erikseen suositusta enimmäishenkilömäärästä.

Kirjastojen toiminta voi jatkua, jos turvavälit ja muut koronatoimet toteutuvat, katsoo koronakoordinaatioryhmä.

Keskiviikkona Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri suositteli Lounais-Suomen aluehallintovirastolle tartuntatautilain pykälän 58 g käyttöönotosta niin, että tiloja suljettaisiin asiakkailta ja osallistujilta väliaikaisesti mahdollisimman pian.

Kaikki suositukset ovat voimassa 28. maaliskuuta saakka.

Lue lisää:

Lounais-Suomen avi määrää sisätilat kiinni yli kymmeneltä henkilöltä, yläkoulut etäopetukseen Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa

Varsinais-Suomessa uusi päiväkohtainen ennätys koronatartunnoissa