Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Kuopukseni – täyttää ihan kohta 18 ja hänellä on jo ajokorttikin – oli käynyt lähikaupungissa kuntosalilla ja halusi heidän kuukausijäsenyytensä. Se ei alaikäiseltä onnistunut ilman vanhempien lupaa, mutta ei siinä vielä kaikki: vanhemman piti henkilökohtaisesti mennä antamaan se lupa.

No minullahan paloi paitsi bensaa ja aikaa myös hihat sellaisesta idioottimaisuudesta, ja kerroin sille nuorelle naiselle varsin epäkohteliaasti puhelimessa, mitä mieltä olin heidän systeemistään.

Pyysin kyllä sitten kasvotuksin anteeksi, mutta jäin oikein miettimään, miksi olin puhelimessa käyttäytynyt niin. Sääntö oli älytön kuten tässä maailmassa monet asiat, mutta tuskin se työntekijä sitä sääntöä oli keksinyt.

Heti perään tapahtui eräs vastaavantapainen insidentti, mistä ei siitäkään ole Posti tuonut hyvän käytöksen mitalia.

Mitä ihmettä! Milloin minusta on tällainen tullut? Huonokäytöksinen, ylimääräisen kärkäs ja arrogantti – sekä tietysti kaiken kukkuraksi typerys, koska maailma tai ihmiset eivät sillä muutu, että minä kerron heille kuinka tyhmiä he ovat.

Syitä tälle ikävälle metamorfoosille on varmaan monta (ikä tuo kärttyisyyttä ja ihmiset usein ovat typeriä), mutta yksi syy on koronavuosi. Vuoden jatkunut tsättääminen on vaikuttanut ihmisiin eri tavoilla – näköjään itselläni tietyt huonot luonteenpuolet ovat korostuneet.

Ei se toisaalta ole ihme. Kun lukee joka päivä kymmeniä uutisia ja mielipiteitä ja otsikoita koronasta, niin vähemmästäkin pää hajoaa. Semminkin kun toimittajat lukevat tilastoja miten sattuu, pieniin asioihin vastataan tykillä, suuria asioita ei nähdä ja niin edelleen. Usein on olo, että ihmiskunta on menettänyt järkensä, mikä toki ei olisi ensimmäinen kerta.

Luonnollisesti pakettiin kuuluu, että itse tietää kaikki asiat paremmin, minkä seurauksena sitä huokuu huonoa tuulta jo ennen aamukahvia. Tuntuu, että elämään ei mahdu muuta kuin tätä koronakoronakoronaa, vaikka eihän se niin ole. Aurinko paistaa, räystäät tippuvat ja lööpeistä huolimatta kuljemme kohti kesää, emmekä harmageddonia.

Näin ollen:

Ei ole mitään syytä äkäsmystellä viattomille kanssaihmisille! Siitä ei seuraa muuta kuin että negatiivisuus leviää omaan mieleen niin kuin varjoaine ja haalistaa kaiken kivankin. Elämä ei toki ole tsemppilause, jossa kaikki muuttuu hyväksi jos vain ajattelee niin, mutta toisin päin se kyllä toimii.

Kaikki muuttuu ikäväksi jos alati epäilee ja pelkää ja olettaa pahinta, mikä on ollut koronauutisoinnin ja -tiedotuksen terävin kärki jo pitkään.

Tällaista uutis- ja mielipidepommitusta ei ole nähty luultavasti ikinä aikaisemmin.

Tähän samaan saumaan, kun olin morkkiksissa änkättyäni tuntemattomien kanssa, tapahtui hyvin pieni asia, joka muistutti siitä, mistä kaikessa taas olikaan kysymys:

Teen kirjaa Mikael Agricolasta ja tuttu professori lupautui lukemaan sen, jottei sinne jäisi mitään ihan järjettömiä virheitä. Kerroin tästä kaverilleni, joka opiskeli aikoinaan kanssani, ja hän muisti kyseisen proffan, vaikkei tämä meidän opettajamme ollutkaan:

- Se oli se kiva ja ystävällinen tyyppi, eikö vain? hän kysyi.

Eli hän muisti 25 vuoden jälkeen ihmisen, jonka oli tavannut kerran tai kaksi, ”kivana ja ystävällisenä”.

Siinäpä ohjenuora itse kullekin: jos tulee muistetuksi noin, on tehnyt aika paljon asioita oikein!

Eikä se edes vaadi ihan kauheasti, luulisin. Pitää vain olla, öö, kiva ja ystävällinen – ja ajaa sinne kuntosalille kiltisti, jos kerran sellainen sääntö on oikein eduskunnassa keksitty. Mikäli sitten haluaa siitä säännöstä eroon, on viisasta ryhtyä kansanedustajaksi, eikä kiukutella kausityöntekijöille.

Ennen kaikkea kannattaa kysyä itseltään kyllin usein, vaikka ihan joka aamu, millaisena ihmisenä haluaa tulla muistetuksi 25 vuoden päästä. Miehen sukupuolielimenä? Sellaisena joka on pöyhkeä ja epäystävällinen? Sellaisena jonka seurassa kannattaa olla varovainen, koska hän ei siedä typeryyksiä, sillä tietää aina paremmin.

Ei, ei ehkä tuollaisena.

Onneksi asiaan voi vaikuttaa ihan joka päivä.

Roope Lipasti

Kirjoittaja on lietolainen kirjailija, joka eksyy vapaa-aikanaan kernaasti konkreettisiin ja selkeisiin remonttihommiin.

Kolumnista voi keskustella 9.3. klo 23.00 saakka.