Ammatilliset oppilaitokset suhtautuvat opiskelijoiden ruokailuihin tänään alkavan etäopiskelun aikana hyvin vaihtelevasti. Lain mukaan etäopetuksessa olevilla opiskelijoilla ei ole oikeutta maksuttomaan ateriaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla asia on ilmaistu näin:
Ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijoilla on oikeus maksuttomaan ateriaan niinä päivinä, joina henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma edellyttää läsnäoloa koulutuspaikassa. Silloin kun opetusta ja koulutusta järjestetään etäopetuksena, ei oikeutta maksuttomaan ateriaan ole.
Porissa ja Raumalla sekä muutamalla muulla paikkakunnalla toimiva Winnova noudattaa tätä ohjeistusta. Niin tekevät myös monet muut oppilaitokset.
Sen sijaan Satakunnan pienemmillä paikkakunnilla toimivassa ammattioppilaitos Sataedussa tilanne hoidetaan toisin. Oppilaitos aikoo maksaa ruokarahakorvausta opiskelijoilleen kolmen viikon etäopetuksen ajalta. Korvauksen suuruus on 3,5 euroa jokaiselta etäpäivältä.
Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan näinkin saa toimia.
– Velvollisuutta ei ole, mutta mikään ei kiellä koulutuksen järjestäjää toimimasta näin, sanoo OKM:n hallitusneuvos Anna Kankaanpää.
Apua arkeen ja kannustusta koulutukseen
Sataedun johtaja Matti Isokallio kertoo, että päätös ruokarahan maksamisesta tehtiin opiskelijoiden ahdingon helpottamiseksi. Oppilaitoksessa on tiedostettu, että opiskelijat ovat joutuneet koronavuoden aikana koville.
– Meillä on suuri huoli heidän pärjäämisestään. Yritämme tällä tavoin näyttää, että me välitämme ja haluamme edistää heidän opintojaan, Isokallio sanoo.
Etäopetus vaikuttaa muuhunkin kuin mielialaan. Sillä voi olla Isokallion mukaan kauaskantoisia seurauksia esimerkiksi tulevaisuuden työllistymisen kannalta, kun ammatillisia taitoja kehittävät koulutukset on hoidettu poikkeusjärjestelyin.
Moni asia vaatii vielä huomiota, mutta tässä hetkessä tehdään se, mitä voidaan. Nyt Sataedussa on haluttu kiinnittää huomiota ainakin opiskelijoiden toimeentuloon.
– Osa opiskelijoista on vähävaraisessa tilanteessa. Uskoisin, että pienestäkin avusta arkeen voi tällä hetkellä olla suurta hyötyä.
Myös monet opiskelijoita edustavat järjestöt ovat olleet huolissaan opiskelijoiden jaksamisesta etäopetuksen aikana.
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta