Kajaanissa on järjestetty lukiokoulutusta 115 vuotta. Lukio on ollut aikoinaan tärkeä väylä herraksi ja tarkoittanut aikamoista sosiaalista nousua, sanoo professori, tietokirjailija Reijo Heikkinen.

Hän on kirjoittanut Kajaanin lukiokoulutuksesta kirjan Opin polulta oppineita, jossa on mukana monia kansakunnan merkkihenkilöitä kuten presidentti Urho Kekkonen.

– Rangaistuspöytäkirjoista käy ilmi, että Urho Kekkonen on ylivoimaisesti ykkönen rangaistusten määrässä, jos ajatellaan koko kouluhistoriaa. Hän oli vaikea oppilas, mikä kertoo myös itsepäisestä luonteesta ja määrätietoisuudesta.

Heikkisen mukaan koulu on yhteiskuntakoneiston toimivuuden kriteeri. Kun koulu toimii, yhteiskunnassa on yhteiskuntarauha, mutta kun koulunkäynti loppuu, yhteiskunnassa on paha kriisi. Koulunkäynti on keskeytynyt Kajaanissa kahdesti: sisällissodan aikana ja talvisodan pommitusten takia.

Viime vuonna koronaepidemia siirsi lukiolaiset etäopetukseen. Vaikka kouluun onkin palattu, koronaepidemia on muuttanut opiskelua paljon, sanoo Kajaanin lukion oppilaskunnan jäsen Heli Heikkinen.

– Emme saa työskennellä ryhmissä, mutta opiskelu on pysynyt muuten aika siedettävänä. Meillä on maskit, ja suurin osa noudattaa suosituksia, joten hyviä puolia löytyy tosi paljon.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.