Kesän Suomi-areena järjestetään koronan takia uudenlaisella tavalla. 15. kertaa pidettävä tapahtuma on niin sanottu hybriditapahtuma.
– Haluamme hyödyntää keskustelun, vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden vahvistamisessa uusia digitaalisia toteutustapoja fyysisten toteutustapojen rinnalla, kertoo MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Tomi Einonen.
Käytännössä Suomi-areenan ohjelmaa tuotetaan muutamalta lavalta Porista ja Helsingistä. Fyysisiä osallistujia tapahtumapaikoille otetaan vallitsevien koronaohjeistusten puitteissa.
Keskustelut ovat nähtävissä netissä.
Viime kesänä koko tapahtuma peruuntui
Suomi-areena järjestetään Porissa ja Helsingissä 12 .– 16. heinäkuuta. Tämän vuoden teemat ovat yhteisöllisyys, digitaalisuus ja luonto. Tapahtuman pääyhteistyökumppanit ovat Telia ja Metsähallitus.
Suomi-areena peruuntui viime kesänä koronaepidemian vuoksi. Peruutus koski yli 300:aa keskustelutilaisuuden ja kansalaistoripaikan varannutta järjestäjää ja eri organisaatiota.
Vuonna 2019 tapahtumassa oli 73 000 kävijää, joten välivuosi oli kova isku myös Porin alueen elinkeinoelämälle.
Lue lisää:
Suomi-areenaa ei peruuteta tänä kesänä: “Pidetään yleisön kanssa tai ilman”