Oulun kaupunki sulkee julkiset kuntosalit ja uimahallit nyt myös yli 65-vuotiailta ensi maanantaista alkaen vallitsevan koronatilanteen vuoksi.
Kaupunki ei myöskään järjestä yli kuuden henkilön tilaisuuksia ensi viikosta lähtien. Muutoin Oulun kaupungin koronasuositukset- ja rajoitukset jatkuvat ennallaan 22. maaliskuuta saakka. Esimerkiksi lähiopetus jatkuu yläkoululaisilla ja toisen asteen opiskelijoilla.
Yksityisten elinkeinoharjoittajien tilojen, kuten esimerkiksi kuntosalien, käyttöä kaupungin alueella ei rajoiteta, mutta hygieniavaatimuksista muistutetaan.
Oulun päätökset mukailevat Pohjois-Pohjanmaan alueellisten viranomaisten keskiviikkoisia linjauksia. Epidemiatilannetta arvioitiin uudelleen, kun Suomen hallitus on julistanut maahan poikkeustilan ja kansalliset terveystahot ovat antaneet uusia ohjeistuksia eri epidemian vaiheessa oleville maakunnille.
Oulun kaupungin päättäjät käsittelivät asiaa keskiviikkona.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.