Kymenlaaksossa ollaan huolissaan useimpien ympäröivien maakuntien heikentyneestä koronavirustilanteesta.
Kymsotesta huomautetaan, että osassa alueita muutos koronatilanteessa on tapahtunut hyvin nopeasti.
Erityisesti Kymsotessa kannetaan huolta Uudenmaan tilanteesta ja herkästi tarttuvien koronavirusmuunnosten esiintyvyyden kasvusta. Lisäksi meneillään oleva hiihtolomakausi ja ihmisten liikkuminen lisää Kymsoten mukaan riskiä koronatartuntojen määrän kasvuun myös Kymenlaaksossa.
Kymenlaaksossa tähän mennessä todetuista tartunnoista yli 20 on ollut koronavirusmuunnosta. Tartunnoista 20 on ollut niin sanottua brittivarianttia. Lisäksi muutamalla muualla asuvalla, mutta Kymenlaaksossa kirjoilla olevalla, on todettu niin sanottua Etelä-Afrikan varianttia.
Kymsoten mukaan tilanne virusmuunnosten osalta muuttuu koko ajan. Kymsote pitää virusvarianttien lisääntymistä merkittävänä riskinä Kymenlaakson epidemiatilanteelle.
– Valitettavasti virusvarianttien tutkinta ottaa edelleen aikaa. Vastauksia tulee melko hitaasti ja meillä on tuloksia saamatta kuukausi sitten otetuista näytteistä, infektioylilääkäri Risto Pietikäinen kertoo tiedotteessa.
Kymsotesta muistutetaan, että tutut suojautumistoimet toimivat myös virusmuunnoksiin.
Tilanne tammikuuta parempi
Kymenlaaksossa koronavirustilanne on pysynyt kiihtymisvaiheessa. Kymsoten mukaan tilanne on huomattavasti tammikuuta parempi.
Viimeisen seitsemän päivän aikana Kymenlaaksossa on todettu 27 uutta koronavirustartuntaa ja edellisellä viikolla 29.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 34, mikä on hieman edellistä kahden viikon jaksoa suurempi. Positiivisten näytteiden osuus kaikista näytteistä on nyt 1,2 prosenttia.
Kymsoten mukaan tartunnanjäljitys onnistuu edelleen hyvin. Tartunnanlähde on saatu jäljitettyä yli 85 prosentissa tartunnoista.
Suurin osa uusista tartunnoista, yli 40 prosenttia, on edelleen samassa taloudessa asuvien tai muun kiinteän lähipiirin välisiä. Toinen merkittävä tartunnanlähde ovat yksityistilaisuudet. Uusista tartunnoista lähes 20 prosenttia on peräisin yksityistilaisuuksista.
Sairaalaloiden vierailukielto jatkuu
Kymsote on päättänyt jatkaa sairaaloiden vierailukieltoa maaliskuun loppuun asti.
Kielto ei koske Kymenlaakson psykiatrista sairaalaa, palliatiivisen hoidon yksiköitä Villa Apilaa ja Villa Merta, lastenosastoa eikä synnyttäjien tukihenkilöitä. Näissä vierailut sallitaan erillisten ohjeiden mukaisesti.
Lue lisää: Yläkoulut siirtyvät etäopetukseen ja yli 12-vuotiaiden harrastukset jäävät tauolle – kolmen viikon sulku alkaa hiihtoloman jälkeen
Myös kuolevien ja kriittisesti sairaiden potilaiden omaisten vierailut sallitaan hoitavan yksikön henkilökunnan kanssa sovittavalla tavalla.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.