Rautalammille on THL:n tilastoon keskiviikkona kirjattu neljä uutta koronatartuntaa. Rautalammilla on viikonlopusta keskiviikkoon mennessä todettu yhteensä kuusi tartuntaa.

– Sitä edelliset pari tartuntaa alueellamme todettiin viikolla 7, eli melkein pari viikkoa sitten, ylilääkäri Olli Lappalainen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymästä kertoo.

Kaikki Rautalammin tartunnat liittyvät toisiinsa ja ovat olleet suurelta osin perheen sisäisiä. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, mistä ensimmäinen tartunnansaaja on tartuntansa saanut.

Kaikki kuudesta todetusta tartunnasta altistuneet on asetettu karanteeniin, joten rypäs on Lappalaisen mukaan toistaiseksi hallinnassa.

Rautalammin tartuntarypäs ei ole aiheuttanut joukkoaltistumisia.