Paltamossa Kontiomäen Nesteellä on saattanut altistua koronavirukselle sunnuntaina 28. helmikuuta. Kainuun soten mukaan huoltoasemalla asioi noin kello 13 viisihenkinen perhe Etelä-Suomesta, ja heillä kaikilla on todettu tartunta. Kainuun sote sai tiedon tartunnoista tiistaina 2. maaliskuuta.

Kainuu on edelleen koronaepidemian perustasolla. Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan viimeaikaiset yksittäiset tartunnat liittyvät alueilta toiselle liikkumiseen, eikä väestössä ole havaittu karanteenin ulkopuolisia tartuntoja. Paltamon tapaus onkin esimerkki tämän hetken tilanteesta, jossa muun Suomen vaikeampi koronatilanne nostaa riskiä myös Kainuussa.

– Tämän vuoksi meilläkin täytyy edelleen jaksaa rajoitusten kanssa, Koukkari toteaa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.