Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä ei ottanut tiistaisessa kokouksessaan kantaa siihen, pitäisikö Vaasan sairaanhoitopiirin yläkoululaisten siirtyä talviloman jälkeen etäopetukseen.
Nyrkin kokouksesta kertoi ensin Ilkka-Pohjalainen.
Odotukset kohdistuvat myös Pohjanmaalla Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon, joka voi päättää asiasta esimerkiksi maakuntatasoisesti. Muussa tapauksessa yläkoulun etäopetuksestä päättäminen jää sitä haluavien kuntien harteille.
Koronakoordinaatioryhmään kuuluvan johtavan ylilääkärin Heikki Kaukorannan mukaan asioita on rajoitusten osalta sen verran kesken, että ratkaisut jätetään "isompien päättäjien" tehtäväksi.
Hän viittaa siihen, että viime torstain tiedotustilaisuudessa tieto koulujen siirtymisestä etäopetukseen, ravintoloiden sulkeutumisesta ja kokoontumisrajoituksista annettiin ikään kuin varmana. Perjantaina kävi kuitenkin ilmi, että kyse oli vain hallituksen tahdonilmaisuista.
Tiistaina alueille on tullut ohjauskirje, jossa kerrotaan, etteivät linjaukset ole juridisesti sitovia, vaan aluehallintovirastojen tai kuntien on tehtävä päätökset.
Sen sijaan nyrkki suosittaa opetuksen jatkamista etänä toisella asteella ja korkeakouluissa 28.3. saakka, mutta päätös siitä on kuntien ja oppilaitosten.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Nyrkki puolestaan ei nähnyt maanantaisessa kokouksessa tarvetta suositella yläkouluille siirtymistä etäopetukseen. Alueella ei ole todettu viime viikkoina koulussa saatuja tartuntoja yläkouluikäisillä, ei myöskään koululuokkien joukkoaltistumisia.
Lomalta kouluun vai etäopetukseen? Moni kunta Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla odottaa, että aluehallintovirasto tekee päätöksen – osa päätti jo itse
Kunnissa päätös vaatii kaksi vaihetta
Avin päätös helpottaisi käytäntöjä kunnissa. Perusopetuksen siirtyminen etäopetukseen on mutkikkaampi päätös kuin toisen asteen koulutuksen siirto.
Perusopetuslaki turvaa voimakkaammin oppilaan oikeutta lähiopetukseen. Niinpä päätös etäopetuksesta vaatii sen, että tartuntataudeista vastaava toimielin tekee ensin päätöksen tilojen sulkemisesta. Tämä toimielin voi olla tartuntatautilääkäri, sote-lautakunta tai muu taho, jolle valtuudet on kunnassa delegoitu.
Vasta sen jälkeen opetuksen järjestäjä voi päättää siirtymisestä etäopetukseen. Sen päätöksen tekee opetuslautakunta tai muu toimivallan kunnassa saanut elin.
Pohjanmaalla koronatartunnat ovat nyt keskittyneet Vaasaan ja Närpiöön. Närpiön kaupunginjohtaja Micaela Björklund kertoi maanantaina kaupungin olevan valmis tekemään päätökset etäopetukseen siirtymisestä, jos avi ei tee laajempaa päätöstä.
Vaasassa sote-lautakunnan olisi ensin todettava koronatilanteen huonontuneen niin, että edellytykset yläkoulujen sulkemiselle täyttyvät. Esityksen suuntaan tai toiseen tekisi Kaukoranta keskusteltuaan ensin muun muassa johtavien viranhaltijoiden kanssa.
Sivistyslautakunta tekisi sen jälkeen oman päätöksensä etäopetukseen siirtymisestä. Lautakunnat saadaan tarvittaessa koolle nopeasti: syksyllä ne kokoustivat maanantaina ja etäopetukseen siirryttiin jo tiistaina.
Lukioissa ja muualla toisella asteella taas jo normaali lainsäädäntö mahdollistaa etäopetuksen milloin vain. Siellä päätöksen tekee johtokunta tai muu vastaava hallintosäännössä määritelty taho.