Pohjoiskarjalaiset matkailutoimijat odottavat loppuviikolla päätöksiä mahdollisista uusista koronarajoituksista.
Hiihtolomaviikoilla on peruttu hotellivarauksia, mutta hotelleissa elää vahva toive siitä, että lomalaisia riittää myös alueen omalle hiihtolomaviikolle.
Nurmeksen Sokos Hotel Bomban johtaja Sanna Tenhunen sanoo, että matkailijamäärät elävät jatkuvasti: tulee perutuksia ja uusia varauksia.
Tenhusen mukaan lomalaiset ja matkailijat odottavat nyt viranomaisilta viimeisiä ohjeistuksia ja linjauksia aukioloihin.
– Koronan aikana on opittu tekemään rivakasti ratkaisuja. Paljon on harjoiteltu jo ja pystytymme reagoimaan nopeasti, sanoo Sanna Tenhunen.
Sokos Hotel Kolin johtaja Pasi Ripatti toivoo Lieksan säilyvän edelleen koronan perustasolla. Viikolla kahdeksan Kolilla oli hotellimajoituksessa hiihtolomalaisia vähemmän kuin tyypillisesti viime talvina.
Ripatin mukaan laskettelu on kuitenkin vetänyt hyvin väkeä Kolille. Hotellissa alueen oma viikko on ollut hiljaisin kolmesta hiihtolomaviikosta.
Pasi Ripatti sanoo, että nyt on vielä hankala ennakoida tarkasti millainen Pohjois-Karjalan hiihtolomaviikosta tulee.
Uutista täsmennetty 3.3.2021 klo 10.06 Kolilla oli hotellimajoituksessa aiempaa vähemmän hiihtolomalaisia viikolla kahdeksan. Viikot 9 ja 10 ovat varausten perusteella edellisvuosien tasolla.