Koronarokotukset Ratinassa Tampereen stadionin liikuntasaleissa alkavat 8. maaliskuuta. Ensimmäisenä Ratinaan rokotukseen pääsevät yli 80-vuotiaat tamperelaiset, joiden rokotukset keskitetään pääosin Ratinaan rokotusyksikön auettua.

Tampereen kaupunki kertoo tiedotteessa, että rokotuksia annetaan vain ajanvarauksella. Ajanvaraus on alkanut. Nyt ajan voi varata ensi viikoksi. Rokotusaikoja lisätään sitä mukaan kuin rokotteita saadaan lisää.

Ratinan rokotusyksikkö on stadionin suvannon puoleisella sivulla. Sinne kuljetaan Ratinan rantatietä pitkin.

Itse ei ole pakko soittaa

Yli 80-vuotiaiden eli vuonna 1941 tai sitä ennen syntyneiden ei välttämättä tarvitse itse varata aikaa, sillä terveysasemien työntekijät soittavat tähän ikäryhmään kuuluville ja sopivat rokotusajasta.

Terveysasemalta tulevissa puheluissa ei sovita rokotusaikoja kotiin, ainoastaan rokotuspisteisiin terveysasemille ja nyt Ratinaan. Soitot on aloitettu yli 90-vuotiaista ja niissä edetään ikävuosi kerrallaan nuorempiin, jotka eivät ole itse varanneet rokotusaikaa.

Jos ajan haluaa varata itse, sen voi hoitaa verkossa: Varaa aika verkossa koronarokotukseen Ajat näkyvät vain yli 80-vuotiaille. Ajan voi varata myös puhelimitse soittamalla terveyspalvelujen neuvontaan 03 5657 0023 (joka päivä klo 7‒22) tai omalle terveysasemalle (ma‒to klo 8‒16, pe klo 8‒15).

Vanhuksille soitettu huijauspuheluita

Tampereen kaupunki tiedotti perjantaina, että kaupungin nimissä vanhuksille on soitettu rokotuksiin liittyviä huijauspuheluita.

Kaupungin tietojen mukaan soittaja on tekeytynyt kotihoidon edustajaksi ja tarjonnut ajanvarausta koronarokotteelle, joka tultaisiin antamaan ikäihmisen kotiin. Tampereen kaupungin kotihoidossa on selvitetty puheluiden alkuperää ja selvityksen perusteella puhelut ovat osoittautuneet huijausyrityksiksi.

Kotihoidon sairaanhoitajat sopivat rokotusajan kotihoidon asiakkaan kanssa suoraan, ikäryhmän mukaisessa järjestyksessä. Parhaillaan kontaktoidaan yli 90-vuotiaat kotihoidon asiakkaat. Rokotusaika sovitaan asiakkaan oman sairaanhoitajan tai omahoitajan kanssa pääsääntöisesti normaalin kotikäynnin yhteydessä.

Kotihoidon asiakkaalle rokotuksen tulee antamaan kotihoidon sairaanhoitaja. Kaikilla kotihoidon työntekijöillä on kuvallinen henkilökortti. Kotihoidon henkilöstö ei myöskään koskaan kysy puhelimitse asiakkaan tietoja esimerkiksi perussairauksista tai asuuko samassa taloudessa muita rokotettavia, nämä asiat ovat kotihoidon tiedossa.

Poliisin ohjeistus epäilyttävän rokotehuijauksen varalta:

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.