Ravintolasulku 8. maaliskuuta alkaen koskee suurta osaa Suomesta. Koronaepidemian perustason alueilla ravintolat pysyvät auki.
Keski-Suomessa odotetaan vielä tarkennuksia siitä, menevätkö ravintolat koko maakunnassa kiinni.
Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli niin sanottu Koronanyrkki linjasi maanantaina, että Jyväskylä on epidemian kiihtymisvaiheessa, mutta muut maakunnat kunnat perustasolla.
Ravintoloiden aukiolojen ja palveluiden muutokset koronaepidemian vuoksi voivat koskea Osuuskauppa Keskimaalla noin 130:n ravintola-alan ammattilaisen työtä ja Keskimaan ravintoloita ja liikennemyymälöitä 8.3.–28.3.2021 välisenä aikana.
Keskimaan mukaan kaikille muutosten koskettamille ravintolatyöntekijöille on tarjottu mahdollisuutta siirtyä väliaikaisesti Keskimaan kaupan alan toimipaikkoihin töihin. Keskimaa ei aio lomauttaa ketään ravintolasulun takia.
– Emme halua lisätä kymmenien tuhansien ravintola-alalta jo lomautettujen määrää. Ruokakaupoissamme tarvitaan osaajia sulkuviikkojen ajaksi, sanoo Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Osa Keskimaan ravintoloista siirtyy take away -myyntiin ja osa ravintoloista suljetaan kokonaan.
Jyväskylässä Revolution, Green Egg, Hesburger Sokos, Hesburger Seppälä, Trattoria ja Jalo siirtyvät take away -ruoan myyntiin ja niiden asiakastilat suljetaan.
Amarillo, VENN, Rosso Kirkkopuisto, Presso Seppälä, Pizza Buffa Seppälä, Frans & Sandra ja Franseska suljetaan kolmen viikon ajaksi kokonaan.
Yökerhot Bra ja Freetime ovat olleet suljettuina jo lähes vuoden.
Sokos Hotel Paviljonki ja Sokos Hotel Alexandra pysyvät auki, mutta aamiaistarjoilu hoidetaan majoittuville asiakkaille valmiiksi pakattujen take away -aamiaiskassien avulla.
Keskimaan ABC-liikennemyymälöiden ABC-ravintolat Keljossa, Palokassa, Vaajakoskella, Keuruulla, Joutsassa, Viitasaarella ja Hirvaskankaalla varautuvat take away -ruoan myyntiin.
ABC-asemilla olevat päivittäistavaramyymälät pysyvät auki.
– Polttoneste- ja autonpesukauppa jatkuu normaalisti, sanoo Keskimaan liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.
Lue myös:
Koronanyrkki: Koulujen lähiopetus voi jatkua – Keski-Suomi on Jyväskylää lukuun ottamatta koronaepidemian perustasolla
Hallitus on todennut poikkeusolot, ravintolasulkua koskeva esitys eduskuntaan – Marin pyytää anteeksi viranomaisten tulkintaerojen aiheuttamaa epävarmuutta