Pitkittynyt koronatilanne näivettää kulttuurielämää.
Yle kertoi, että kunnat säästivät miljoonia euroja kulttuurirahoista, kun korona sulki kulttuuri- ja tapahtuma-alan.
Kuntien käyttämättä jääneillä varoilla ei pystytä enää jälkikäteen tukemaan yksittäisiä kulttuurialan esiintyjiä tai yrityksiä. Kunnat voivat kuitenkin jättää perimättä takaisin jo myönnettyjä tukia ja höllentää niiden käyttöehtoja.
Oululaisen teatteri Rion toimitusjohtaja Jorma Yypänahon mukaan yksityisen teatterin jättämistä kulttuurin tukien ulkopuolelle ei ole perusteltu missään.
– Se, miksi emme saa kaupungilta mitään perustuu siihen, että olemme osakeyhtiö. Sen vuoksi meidät on rajattu kulttuuriavustuksista ulos. Kaupungilla itsellään on osakeyhtiö Oulun Teatteri Oy. Se on tietenkin kaupungin omistama, mutta siitä huolimatta. Mihin se raja pitäisi vetää, pohtii Yypänaho.
Hän ei osaa sanoa koronan tuoman tappion määrää teatteri Riossa. Yypänaho toteaa, että koko ajan siirretään sovittuja esityksiä. Hänen mielestään rajoitustoimista pitäisi kertoa huomattavasti aiemmin, eikä paria viikkoa aiemmin.
– Tämä on pahempi kuin mikään palapeli.
Yypänaho on toiveikas, että kesäteatteri saadaan auki juhannuksen tienoolla. Toppilaan valmistellaan musikaalia nimeltään Sinä olit tähti, jossa mukana ovat muun muassa Ernest Lawson, Krisse Salminen ja Niko Kivelä.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.