Sairaanhoitopiiri-kuntayhtymä Essoten alueella on todettu viikonloppuna seitsemän uutta koronavirustartuntaa.
Liki kaikki positiiviset koronatestien tulokset on havaittu jo karanteeniin asetettujen joukosta.
Essote kertoo tiedotteessaan, että tartuntoja saaneiden lukumäärät ovat edelleen isoja, mutta tilanne näyttäisi olevan hallinnassa.
Aluehallintovirastolta ohjeistus viime perjantaina
Itä-Suomen aluehallintovirasto teki päätöksen viime viikon perjantaina, joka velvoittaa Essoten alueella olevia toimijoita varmistamaan yleisölle avoimissa tiloissa, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. Päätöksen kerrotaan perustuvan väliaikaisen tartuntatautilain pykälään 58 d.
Päätös koskettaa sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun sekä rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan vastaa toiminnan järjestäjä.
Essoten tulkinnan mukaan lähikontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia, oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan. Toimijoiden pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ne estävät yleisön ja asiakkaiden lähikontaktit.
Päätös koskettaa muun muassa yksityisiä yhteisöjä, säätiöitä ja muita oikeushenkilöitä, yksityisiä elinkeinonharjoittajia, kuntia sekä kuntayhtymiä, uskonnollisia yhdyskuntia sekä julkisoikeudellisia laitoksia.
Päätös astui voimaan viime viikon lauantaina ja se on voimassa 15. päivä maaliskuuta saakka.
Aluehallintoviraston päätös ei kuitenkaan koske ravintoloita, koska ravintoloiden toiminnan rajoittamisesta päättää valtioneuvosto.