MOT selvitti: Asuntosijoitusyhtiö Kojamo ollut todellinen kultakaivos ammattiliitoille – yhteensä yli 900 miljoonan euron tulot verottomana
Ammattiliitot ovat saaneet tuloja Kojamosta viimeisen vuosikymmenen aikana noin 915 miljoonaa euroa. Summa pitää sisällään ammattiliittojen Kojamosta saamat osinkotulot sekä osakkeiden myynnistä saadut tulot.
Näin muovijätevuoresta syntyy uusia shampoopulloja – Intialainen startup keksi, miten maailma ei ehkä sittenkään huku jätteisiin
Ylen digikirjeenvaihtaja Mikko Leppänen matkasi eteläintialaiseen teknologiakaupunkiin Hyderabadiin, joka pyrkii maailman nopeimmin kasvavaksi innovaatiokeskukseksi.
Tuli immuniteetti piikistä tai taudista, se suojannee ainakin lähes vuoden ja myös brittivarianttia vastaan – silti Suomessakin on todettu muutama “kahdesti positiivinen”
Taudin tai rokotteen tuoma suoja näyttäisi tepsivän myös koronaviruksen brittivarianttia vastaan. Brasiliassa leviävän virusmuunnoksen on todettu tartuttaneen jo kertaalleen koronaviruksen sairastaneita.
Koronavilkku aiheuttaa tartunnanjäljittäjille jopa enemmän haittaa kuin hyötyä – ylilääkäri: "Olen poistanut sovelluksen kotipuhelimestani"
Yle kysyi kuudesta sairaanhoitopiiristä, mitä hyötyä Koronavilkku-sovellus on tuonut. Kaikkien mukaan saatu hyöty on jäänyt vähäiseksi tai olemattomaksi.
Valmistumisen jälkeen Mari Pollari huomasi, että unelmatyötä ei löytynyt – hän keksi hankkia itselleen mentorin, jonka avulla aukesi ura Itävallassa
Sadat nuoret etsivät vuosittain mentorilta apua päästäkseen kiinni työelämään.