Kainuu on edelleen koronaepidemian perustasolla. Viikonlopulta ei ole ilmennyt uusia tartuntoja.

Viimeiset osumat ovat torstailta. Toinen tartunnoista oli sotkamolaisella, joka oli jo valmiiksi karanteenissa. Toinen oli ulkopaikkakuntalaisella.

– Kainuu on vielä perustasolla, sanoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

Perustason vuoksi viime viikolla hallituksen kaavailemat sulkutoimenpiteet eivät koske Kainuuta.

Ainoastaan koronatartunnat eivät vie aluetta kiihtymistasolle, vaan sen lisäksi arvioidaan tartuntojen jäljitettävyyttä ja taudin ilmaantuvuuslukua.

Kainuun koronatilastossa eivät näy ne tartunnat, jotka on todettu täällä, mutta tartunnan saaneen kotikunta on Kainuun ulkopuolella.

Kokoontumisrajoitukset säilyvät ennallaan

Nykyiset kokoontumisrajoitukset jatkuvat Kainuussa maaliskuun loppuun saakka. Kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat kiellettyjä tartuntatautilain nojalla. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 20 ihmistä. Edellytyksenä on, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa.

Turvallisuus edellyttää lain nojalla, että asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen, heille annetaan toimintaohjeet muun muassa turvaväleistä ja käsien puhdistamisesta, ja että pintojen puhdistusta tehostetaan.

Vaikka Kainuussa ollaan epidemian perustasolla, on valtakunnallinen tilanne huonontunut, minkä vuoksi nyt annettu rajoitus on välttämätön, kerrotaan Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.