Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi viikonlopun aikana kaikkiaan 29 uutta koronatartuntaa Jyväskylästä, neljä Laukaasta, yhden Äänekoskelta, yhden Keuruulta ja yhden Saarijärveltä.

Sunnuntaina Jyväskylästä raportoitiin 19 uutta tartuntaa, mikä on THL:n tilastoissa korkein yhden vuorokauden lukema Jyväskylässä yli kahteen viikkoon.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronanyrkki kokoontuu maanantaina antamaan alueen kunnille koronatoimia koskevia suosituksia.

Maananantaina valtioneuvosto aikoo myös todeta Suomen olevan poikkeusoloissa koronpandemian vuoksi.