Suomen koronaluvut

Koronatartuntojen määrä kasvaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi perjantaina, että Suomessa on 720 uutta koronatartuntaa. Luku on suurempi kuin koskaan ennen yhdessä päivässä.

Yli 50 prosenttia uusista koronatartunnoista on Helsingin ja Uudenmaan alueella.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi perjantaina myös 2 uudesta koronakuolemasta. Suomessa on kuollut yhteensä 742 ihmistä koronan takia.

Helsingin seudun koronarajoitukset

Helsingin seudulle tulee ensi viikolla uusia koronarajoituksia.

Esimerkiksi yksityiset kuntosalit ja muut liikuntatilat suljetaan. Myös kylpylät ja uimahallit suljetaan. Tilat pysyvät kiinni 2 viikkoa.

Määräys ei koske tiloja, joissa on enintään 10 ihmistä.

Nuorten koronarajoitukset

Pääministeri Sanna Marin sanoo, että lasten ja nuorten koronarajoitukset kestävät vain vähän aikaa. Marin kertoi asiasta Ylen haastattelussa perjantaina.

Hallitus päätti torstaina, että Suomessa on maaliskuussa 3 viikon sulkutila. Sen aikana esimerkiksi yläkoululaiset siirtyvät etäopetukseen.

Hallituksen tavoite kuitenkin on, että lasten ja nuorten koronarajoitukset loppuvat sulkutilan jälkeen.

Esimerkiksi yläkoululaiset saavat taas lähiopetusta koulussa, kun sulkutila on ohi maaliskuun lopussa.

Sähköautojen suosio

Sähköautojen määrä kasvaa Suomessa. Viime vuonna sähköautojen määrä kaksinkertaistui.

Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli noin 5000 sähköautoa. Vuoden 2020 lopussa Suomessa oli jo melkein 10 000 sähköautoa.

Herolalle hopeaa

Suomi on saanut hopeamitalin hiihdon MM-kilpailuissa Saksassa.

Ilkka Herola oli toiseksi paras yhdistetyn normaalimatkan kilpailussa. Yhdistetyn kilpailussa on mäkihyppyosuus ja hiihto-osuus.

Herola oli mäkihyppyosuuden jälkeen sijalla 13, mutta hän nousi hiihto-osuudella kamppailemaan mitaleista.

Herola sai siis hopeaa. Maailmanmestaruuskilpailujen kulta ja pronssi menivät Norjaan.

Lauantain sää

Lauantai on poutainen ja aurinkoinen koko maassa.

Pohjoisesta virtaa kylmempää ilmaa. Pohjoisessa on päivällä pikkupakkasta, muualla lämpöasteita on 1 ja 4 asteen vällillä.

Sunnuntaiyönä sataa vähän lunta.