Kajaanin Otanmäen Sko­da Trans­tec­hin tehtaan tartuntaan liittyen ei ole tullut ilmi uusia tapauksia, vaan kaikkien altistuneiden testit ovat negatiivisia. Torstaina uutisoitu tartunta on vierasmaalaisella työntekijällä, ja tämä tartunta johti 18 henkilön karanteeniin.

Kainuu ei toistaiseksi ole mukana tiukemmissa rajoitustoimissa, ja nyt kainuulaisia kehotetaan erityiseen huolellisuuteen suositusten noudattamisessa.

Hallituksen päätökset 8.3. alkavista uusista rajoituksista eli sulkutoimista koskevat kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevia sairaanhoitopiirejä. Kainuu on toistaiseksi perustasolla ja tämän hetken tilanteen mukaan sulkutoimet eivät koske Kainuuta. Tilanne voi kuitenkin muuttua, sillä muutama uusi tartuntatapaus nostaa Kainuun kiihtymisvaiheeseen, joka tarkoittaa että myös Kainuu on mukana alkavissa sulkutoimissa.

Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarilla on resepti siihen, miten Kainuu pysyy perustasolla.

– Vältetään matkustamista kiihtymis- ja leviämisvaiheessa oleville alueille sekä ulkomaille. Muistetaan myös kokoontumisrajoitukset, hygieniakäytännöt ja käytetään maskia. Sekä ehdottomasti pidetään turvaväli, joka on paras keino estää taudin leviäminen, sanoo Koukkari.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.