Satakunnassa on todettu jo yli tuhat koronatartuntaa. THL:n tartuntatautirekisteri näyttää tartuntojen määräksi 991, mutta Satasairaalan infektioyksikön kirjanpidossa on 1 016 tapausta.
Koronan ilmaantuvuus on Suomen toiseksi pahin. Tilanne on heikentynyt viime viikkoina merkittävästi. Tartuntoja on ollut maakunnassa 416 tapausta kahdessa viikossa, 193 kappaletta 100 000:a asukasta kohti.
Rauma pahin paikka
Pahin koronatilanne on Raumalla: 304 tartuntaa kahdessa viikossa, ilmaantuvuus 774,7/100 000 asukasta. Huittisissa on ollut kahdessa viikossa 22 tartuntaa, ilmaantuvuus 221,4/100 000 asukasta.
Porissa ilmaantuvuus on 79,6/100 000 asukasta, tartuntoja on ollut kahdessa viikossa 66. Osa Rauman telakan tartunnoista kirjautuu THL:n tilastoissa yhä virheellisesti Poriin.
Pohjois-Satakunnassa on ollut kahdessa viikossa kuusi tartuntaa, Ulvilassa kaksi, Eurassa viisi, Nakkilassa yksi, Säkylässä yksi, Merikarvialla kaksi ja Eurajoella kuusi.
Eurajoen tartuntatilanne on Satasairaalan mukaan yksi Satakunnan huonoimmista Rauman ja Huittisten ohella.
Ei tehohoitopotilaita
Satasairaalassa on hoidossa kolme koronaviruspotilasta, mutta tehohoidossa ei ole koronapotilaita. Terveyskeskusten vuodeosastoilla on hoidossa kolme koronapotilasta.
Satasairaala arvioi, että tartuntojen ikäjakauman ja määrän perusteella ensi viikolla sairaalahoitoa tarvitsee 15–17 potilasta, joista 2–4 tarvitsee tehohoitoa.
Koronarajoituksilla pyritään vähentämään sairaalahoidon tarvetta ja hoitojärjestelmän ylikuormittumista. Toistaiseksi Satasairaala on kyennyt hoitamaan potilaat hyvin, mutta riski ylikuormituksesta on olemassa.
Virusmuunnosten odotetaan lisääntyvän
Satakunnassa ei ole todettu uusia virusmuunnostapauksia, mutta näytteitä on yhä tutkittavana. Toistaiseksi varmistettuja virusmuunnostartuntoja on todettu Satakunnassa yhdeksän.
Satasairaalan ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä arvioi, että virusmuunnosten määrä kasvaa Satakunnassa kuten se on kasvanut esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.
Eniten työpaikkatartuntoja
Pääosa Satakunnan viime aikojen tartuntatapauksista on tullut työpaikoilta – erityisesti Rauman telakalta, mutta myös Turun telakalta (viisi tartuntaa).
Joka kymmenes tartunta on saatu perhepiiristä, ravintolatartuntoja oli kolme prosenttia tartunnoista. Kaksi tartuntaa on saatu kotisiivoojalta, neljä hierojalta, kuusi yksityisjuhlista.
Uusia rajoituksia
Satakunnassa otetaan käyttöön vaiheen kolme mukaiset koronarajoitukset aiempien rajoitusten lisäksi. Kaikki rajoitukset voi lukea Satasairaalan sivuilta.
Alueellinen tartuntatautien torjuntaryhmä suosittaa, että kaikki yli 12-vuotiaat käyttäisivät maskia yleisissä tiloissa ja myös kouluissa. Myös alle 12-vuotiaiden pitää käyttää maskia koulukuljetuksissa, jos mukana on vanhempia oppilaita.
Yläkoulusta alkaen opetus suositellaan siirrettäväksi etäopetukseen. Esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa kehotetaan huolehtimaan, että ryhmät eivät ole kosketuksissa keskenään.
Kokoontumisiin tiukat rajat
Yli kuuden henkilön yksityistilaisuuksia ei pidä Satakunnassa järjestää. Raumalla ei suositella mitään yksityistilaisuuksia. Yleisötilaisuuksien kävijämäärä rajataan kuuteen.
Aikuisten ja yli 13-vuotiaiden harrastustoimintaa suositellaan keskeytettäväksi. Myös yksityisten toimijoiden suositellaan noudattavan kehotusta.
Ulkoliikuntapaikat voidaan pitää avoinna omaehtoista liikkumista varten.
Työpaikoilla pitää suosia etätöitä mahdollisimman laajasti, ja lähitöissä on huolehdittava lähikontaktien ja muiden riskitekijöiden välttämisestä.
Matkustamista vältettävä
Työryhmä suosittaa, että Satakunnan asukkaat välttäisivät tarpeetonta matkustamista.
Ikääntyneiden ja riskiryhmien hoitopaikoissa vierailtaessa tulisi sopia vierailuista etukäteen hoitajien kanssa. Vieraita tulisi olla korkeintaan kaksi, ja näiden pitää käyttää suojaimia.
Tukea koronakaranteenissa oleville abeille
Satasairaala ottaa kantaa myös ylioppilaskirjoitusten järjestämiseen.
Esimerkiksi Porin kaupunki on ilmoittanut, että se ei aio järjestää erillistä kirjoitusmahdollisuutta karanteenissa oleville abiturienteille. Ylilääkäri Uusitalo-Seppälä katsoo, että THL:n ohjeilla kirjoitukset voidaan järjestää.
– Asia olisi terveysturvallisesti järjestettävissä ohjeistoa noudattaen, ylilääkäri sanoo.
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.