Alle 70-vuotiaiden riskiryhmä ykköseen kuuluvien ja rokotuksia saavien joukkoa laajennetaan koskemaan myös muun muassa tyypin kaksi diabetesta sairastavia.
He voivat varata ajan rokotuksiin Omahoito-palvelun kautta huomisesta 26.2. lähtien ja puhelimitse tiistaista 2.3. lähtien.
Riskiryhmäläiset myös varaavat ajan itse, eikä Soitesta enää oteta yhteyttä.
Rokotuspaikalla tulee varautua todistamaan riskiryhmään kuuluminen esimerkiksi Kela-kortilla tai kopiolla epikriisistä tai reseptistä.
Lisäksi ikäihmisten joukkorokotukset laajenevat nuorempiin ikäluokkiin: Rokotuksen voivat ensi tiistaista lähtien saada 75-vuotta täyttäneet, ja edelleen myös yli 80-vuotiaat.
Soiten alueella ikäihmisten joukkorokotukset alkoivat helmikuun alussa.
Soiten alueella rokotuksen on saanut vajaat 5000 ihmistä, heistä vajaat 640 toisenkin rokotteen.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla
26.2. kello 12.43 täsmennetty ikäihmisten joukkorokotuksia saavien ikää : Nyt rokotuksen voivat saada jo 75 vuotta täyttäneet.