Jaksaa, jaksaa?
Torstaiaamuna kameroiden eteen asteli hallitusviisikko, joka myönsi, että väsymystä on ilmassa. Kuinka kansa venyy, kun edessä on sulkutila?
Helsingin Harjussa sijaitseva Siima Baari oli kiinni paitsi viime keväänä myös lokakuussa remontin vuoksi.
Nyt edessä on mahdollisesti jälleen sulkeminen – sekä putkiremontti.
Lapissa sulkutila alkaa samaan aikaan koululaisten talviloman kanssa. Loman jälkeen koulutyö jatkuu etäopetuksena.
Turkulainen Santeri Lehtonen myöntää suoraan, että liki vuoden jatkunut koronatilanne rajoituksineen kalvaa. Sen hän näkee katukuvassa muista – ja tunnistaa itsessään.
Pääkaupunkiseudulla otetaan entistä järeämmät keinot käyttöön ja myös kuntosalit suljetaan heti maaliskuun alussa.
Se on takaisku monelle, kuten helsinkiläiselle Toni Kinnarille.
Tekijät Nina Svahn Risto Koskinen Saana Sjöblom-Hasselblatt Valokuvat::Ronnie Holmberg, Saana Sjöblom-Hasselblatt ja Antti UllakkoJulkaistu 25.2.2021 19:30