Hallituksen aamulla kertomat uudet koronarajoitukset näkyvät mahdollisesti myös Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin alueella lähiaikoina.

Suomessa alkaa 8.3. alkaen kolmen viikon sulkutila ja hallitus toteaa poikkeusolot yhdessä presidentin kanssa.

Hallitus kehottaa ottamaan käyttöön tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset alueilla, jossa koronatilanteen on todettu olevan leviämisvaiheessa. Lisäksi hallitus suosittelee kiihtymisvaiheen alueille, että siellä otetaan samat rajoitukset käyttöön.

Etelä-Savossa Sosterin alue on viruksen leviämisen suhteen kiihtymisvaiheessa.

Poikkeusoloissa on uuden ohjeistuksen mukaan mentävä kaikilla leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla etäopetukseen toisella asteella ja perusopetuksen yläluokilla. Lisäksi yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään.

Savonlinnan kaupungin sivistystoimenjohtaja Mikko Ripatti kertoo, että etäopetuksen mahdollisuuteen on ryhdytty henkisesti valmistautumaan.

– Korostan sitä, että asia menee ensin aluehallintovirastoon ja sitten vielä Sosterin, eli meidän terveydenhoitopiirin käsittelyyn. Siihen liittyy sitten omat työryhmänsä ja lainsäädännöllinen ohjauksensa, joiden puitteissa toimitaan viranomaisohjeiden mukaan, Ripatti korostaa.

– Olemme laittaneet rehtoreille tietoa asiasta ja todenneet, että tämänlainen mahdollisuus on, että joudumme siirtymään etäopetukseen.

Ripatti korostaa, että lisää asiasta tiedetään lähipäivinä.

– Olen informoimassa myös huoltajia mahdollisesta etäopetukseen siirtymisestä. Heitä pyydetään seuraamaan hiihtoloman lopulla Wilmaa, jossa tiedotetaan kattavasti tilanteesta kunhan asiat etenevät.

Lue myös:

Suomeen kolmen viikon sulkutila, hallitus toteaa poikkeusolot – lue tästä päivän käänteet

Mikä ihme on "sulkutila"? 5 polttavinta kysymystä ja mahdollisimman yksinkertaista vastausta

Hallituksen uudet koronalinjaukset koskevat myös Sosterin aluetta Etelä-Savossa – toinen aste ja yläkoulut etäopetukseen maaliskuussa