Lounais-Suomen aluehallintovirasto valmistelee tartuntatautilain 58 d § ja 58 g § mukaisia toimenpiteitä yksityisiin tiloihin Raumalla ja Huittisissa heikentyneen koronavirustilanteen vuoksi.
Tartuntatautilaki 58 d -pykälä säätää yksityisten toimijoiden velvollisuudesta järjestää asiakkaiden oleskeluun tarkoitettujen tilojen käytön rajaamisesta niin, että asiakkaiden on mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.
58 g -pykälä mahdollistaa asiakastilojen väliaikaisen sulkemisen kokonaan. Pykälä koskee esimerkiksi yksityisiä kuntosaleja, joukkueurheilutiloja, kylpylöitä, yleisiä saunoja ja kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja.
Valmistelussa on ensisijaisesti 58 d -pykälän mukaiset toimet 27.2.–7.3 väliselle ajalle. Lisäksi aluehallintovirasto on yhden vuorokauden varoajalla valmiudessa kiristämään rajoituksia tilojen sulkemiseen 58 g -pykälän mukaisesti.
– Tämä on nyt valmistelussa. On mahdollista, että tilanne muuttuu valmistelun aikana. Esimerkiksi Varsinais-Suomen koronakoordinaatiotyöryhmä on kutsuttu koolle perjantaina, kertoo Lounais-Suomen aluehallintoviraston johtaja Heikki Mäki.
Ylen tietojen mukaan toimia valmisteltiin torstaina myös Paimioon, mutta toimet kohdistuisivat nyt Satakuntaan.
Tilannetta seurataan sairaanhoitopiirien kanssa
Tartuntatilanne on seurannassa ja asiantuntijayhteistyö sairaanhoitopiirien kanssa on käynnissä koko ajan.
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on saanut Varsinais-Suomen ja Satakunnan sairaanhoitopiireiltä lausunnot, joiden mukaan valmistelua nyt tehdään.
Satakunnan sairaanhoitopiirin lausunnossa todetaan, että arvion mukaan Rauman ja Huittisten osalta aluehallintoviraston päätöksen olisi hyvä tulla voimaan mahdollisimman pian.
Mäen mukaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lausunto sisältää enemmän harkintaa, sillä epidemiatilanne on hieman Satakuntaa parempi.