Kainuu välttyi toistaiseksi sulkutoimenpiteiltä. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari arvioi kuitenkin, että perustasolta kiihtymisvaiheeseen ei ole pitkä matka.

Koukkarin mukaan yksi koronarypäs voi viedä Kainuun kiihtymisvaiheeseen.

– Loppuviikon aikana on vara ottaa maksimissaan neljä osumaa, Koukkari laskee.

Ainoastaan koronatartunnat eivät vie aluetta kiihtymistasolle, vaan sen lisäksi arvioidaan tartuntojen jäljitettävyyttä ja taudin ilmaantuvuuslukua.

Kainuun koronatilastossa eivät näy ne tartunnat, jotka on todettu täällä, mutta tartunnan saaneen kotikunta on Kainuun ulkopuolella.

Koukkari muistuttaa perusasioista.

– Turvavälit ja maskit käyttöön, Koukkari korostaa.

Tällä hetkellä yksi suuri asia on Skoda Transtechin tehtaalla Kajaanin Otanmäessä työntekijöille tehtävät testaukset. Siellä altistuneita on yhteensä 18 henkilöä. Kaikki altistuneet on ohjattu koronatestiin ja karanteeniin. Altistuneista kainuulaisia on yhteensä 12 henkilöä. Ulkopaikkakuntalaiset on ohjattu oman kunnan tartunnanjäljitykseen.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.