Keski-Pohjanmaalla on käyty koronatesteissä viime päivinä huomattavasti enemmän kuin edellisviikkoina.

Esimerkiksi maanantaina testejä tehtiin noin 374, kun yleensä päiväkohtainen määrä on ollut satakunta testiä vähemmän.

Tiistainakin testimäärissä yllettiin yli kolmensadan, mikä on Soiten infektiolääkäri Marko Rahkosen mukaan hyvin harvinainen lukema kyseiselle päivälle.

Rahkonen arvioi, että positiivisten tautitapausten lisääntyminen ja mahdolliset altistustilanteet ovat saaneet keskipohjalaiset lähtemään testeihin tavallista vilkkaammin. Tämä on voinut näkyä myös siinä, että testiaikojen saamista on joutunut jonottaa.

Tavallisia hengitystieinfektioita on alueella edelleen vain vähän, eikä influenssasta ole merkkejä.

Soiten alue on edelleen koronaviruksen leviämisen perustasolla.

Lue tästä lisää uutisia koronatilanteesta Keski-Pohjanmaalta.