Oulussa eilen tiistaina tapahtunut koronarokotusten ajanvarauksen ruuhkautuminen johtui suuren kysynnän lisäksi kahden eri ryhmän yhtäaikaisesta ajanvaraamisen aukaisemisesta, johon kaupunki ei ollut riittävästi varautunut.

Ajanvaraus avautui tänä vuonna 80 vuotta täyttäville sekä riskiryhmään kuuluville 60–69-vuotiaille.

Rokotusajanvaraukseen tuli paljon puheluita, joita jäi keskiviikolle yli tuhat soittopyyntöjonoon.

Koronarokotuksista ja ajanvarauksesta on nyt paljon epätietoisuutta.

Oulun terveysjohtaja Jorma Mäkitalon mukaan rokotusaikoja voidaan antaa vain sen verran, kuin on tiedossa olevia rokotteita seuraavalle kolmelle viikolle. Mäkitalo kertoo, ajanvaraukseen kannattaa yrittää soittaa ensi viikolla uudelleen, jolloin uusia aikoja on avattu sen mukaan paljonko rokotteita on tulossa lisää.

– On käynyt ilmi, että osa ihmisistä pelkää jäävänsä ilman rokotetta. Näin ei kuitenkaan käy, Mäkitalo rauhoittelee.

Kaupungin muista terveyspalveluiden puhelinnumeroista ei voi varata aikaa koronarokotukseen.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.