Twitterissä levisi keskiviikkona väite, että koronarokotteita olisi laitettu roskiin Pirkanmaalla. Väitteen mukaan rokotettavia jäi saapumatta, eikä rokotteita olisi saanut antaa hoitajille.

Väite herätti paljon huomiota, ja siihen ottivat julkisesti kantaa sekä TAYS että Tampereen kaupungin johto.

Väitteen mukaan rokotteita olisi mennyt roskiin TAYSissa. TAYS kertoo, ettei se edes rokota väestöä. Kunnat rokottavat ikäryhmät ja työterveyshuolto rokottaa työntekijät.

TAYSin HR-johtaja Raija Ruoranen arvioi, että kyseessä on joko yksittäinen väärinkäsitys tai huhu.

– Kunnille ja yksityisille on annettu ohjeet, ettei rokotteita heitetä pois, vaan ne käytetään loppuun asti kaikissa tapauksissa, Ruoranen vastasi Twitterissä.

Lyly: Kaikki rokotteet käytetään

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand sanoo, ettei ole saanut vahvistusta, että rokotetta olisi heitetty hukkaan rokotettavan jäätyä saapumatta.

– Kuntien rokotuksista vastaaville tahoille on annettu suositus ja ohje huolehtia varalle henkilöitä, joille rokotus voidaan antaa, jos rokotusajan saanut jää saapumatta. Missään tapauksessa rokotteita ei pidä heittää hukkaan, Sand kertoo Ylelle.

Myös Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) pitää väitettä aiheettomana huolena.

– Tampereen kaupunki käyttää kaikki rokotteet, jotka saadaan, Lyly sanoo Twitterissä.

Lue lisää:

10 kysymystä ja vastausta koronan pelätyistä virusmuunnoksista: Solubiologi kertoo, mitä niistä tiedetään ja miksi ne voivat olla katalia

"Siis mitä juuri tapahtui?" Mikko Hyytiäinen ei ollut uskoa, kun yhdestä koronarokotepullosta saikin kahdeksan annosta uudella tekniikalla