Siun sote rajaa koronarokotusvuorossa olevien henkilöiden määrää. Ajanvarauksessa ilmenneiden ongelmien vuoksi rokotettavat ryhmät rajataan entistä tarkemmin ja ikäihmisten ajanvarausta helpotetaan.

– Haluamme turvata sen, että ajanvaraus toimii, eikä tule niitä tilanteita, että ihmiset joutuvat loputtomasti jonottamaan saamatta kuitenkaan aikaa varattua, toteaa infektioylilääkäri Jukka Heikkinen.

Vielä rokottamattomille yli 80-vuotiaille soitetaan henkilökohtaisesti ja tarjotaan rokotusaikaa. Koska rokottamattomia yli 80-vuotiaita on Siun soten alueella noin 7 800, toteutetaan puhelinkierros porrastetusti iäkkäimmistä alkaen. Soittokierros aloitetaan kuluvalla viikolla. Puhelut soitetaan 013-alkuisesta numerosta.

Kun kaikki yli 80-vuotiaat on rokotettu, siirrytään rokotuksissa 70–79-vuotiaiden rokotuksiin. Tässä ikäryhmässä rokotuksissa edetään porrastetusti siten, että ensimmäisenä rokotetaan 75–79-vuotiaat. Siun sote tiedottaa seuraavien ryhmien rokotuksista verkkosivuillaan ja paikallislehdissä. Rokotusten eteneminen riippuu rokotteiden saatavuudesta.

Riskiryhmään kuuluvien 65–69-vuotiaiden ajanvaraus käynnistyy maaliskuun alussa

65–69-vuotiaiden, riskiryhmään kuuluvien puhelinajanvaraus avautuu maanantaina 1. maaliskuuta klo 8 . Tuolloin koronarokotusajan voivat varata puhelimitse 65–69-vuotiaat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus. Tarkempi listaus sairauksista löytyy THL:n sivuilta: Vakavalle koronavirustaudille alttiiden rokotusjärjestys. Riskiryhmän muiden ikäryhmien ajanvarauksesta tiedotetaan myöhemmin.

Kotihoidon asiakkaat saavat koronarokotukset kotihoidon kautta. Kotihoidon työntekijät kartoittavat rokotuksen haluavat asiakkaat ja sopivat rokotuksen järjestämisestä. Koronarokotusta tarjotaan myös kotona asuvien ikäihmisten ja kotihoidon asiakkaiden kanssa samassa taloudessa asuville omaishoitajille ja yli 70-vuotiaille henkilöille.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan laajat väestörokotuksen päästäneet aloittamaan kesä-heinäkuussa.

Lue lisää

Koronatilanne Pohjois-Karjalassa: Löydät tästä artikkelista Pohjois-Karjalan koronauutiset 17.12.2021 saakka

Koronavirus edelleen perustasolla – tartuntamäärät kuitenkin lievässä nousussa