Keski-Pohjanmaalla seurataan tiiviisti, mitä hallitus päättää uusista koronarajoituksista.

Hallitus kokoontuu illalla neuvottelemaan koronaepidemian hillitsemisestä. Ylen tietojen mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos esittää hallitukselle, että koronarajoituksissa siirryttäisiin niin sanotulle kakkostasolle, mutta rajatusti.

Kakkostasolla ihmisten kontakteja voidaan rajoittaa valtakunnallisesti tai alueellisesti.

Infektiolääkäri Mika Rahkonen arvioi, etteivät laajat rajoitustoimet ole tällä hetkellä tarpeen Soiten alueella.

– Meidän aluehan on edelleenkin rauhallisessa vaiheessa. Siltä osin näin järeät toimet eivät ole välittömästi täällä tarpeen.

Vielä ei kuitenkaan ole tietoa siitä, koskisiko koronarajoitusten kakkostasolle siirtyminen koko maata vai vain tiettyjä alueita.

– Kyllähän tässä jännityksellä seurataan, minkälaisia päätöksiä tämän osalta on luvassa.

Soite jatkaa koronaviruksen perustasolla

Keskiviikkona kokoontuneen alueellisen viranomaistyöryhmän mukaan Soiten alueella jatketaan koronaviruksen leviämisen perustasolla.

Viime viikolla Soiten alueella todettiin 11 uutta positivista koronavirustartuntaa ja 50 henkilöä asetettiin karanteeniin. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 21,8 100 000 asukasta kohti.

Koronatilanteen heikkenemisestä huolimatta tartuntaketjut ovat viranomaistyöryhmän mukaan olleet hyvin hallittavissa. Keskiviikkona todettiin kaksi uutta tartuntaa jo aiemmin selvitetyistä tartuntaketjusta ja sairastuneet ovat olleet ennestään karanteenissa.

Viranomaistyöryhmä muistuttaa, että maanantaina koko maassa voimaan astunut tartuntatautilain päivitys velvoittaa kaikkia alueen eri toimijoita, esimerkiksi yrityksiä ja yhteisöjä, huolehtimaan koronaepidemian leviämisen estämisestä tiloissaan.

Tämä tarkoittaa turvaväleistä huolehtimista, mahdollisuutta käsien puhdistamiseen ja tehokasta pintojen siivoamista.

Alueelliset koronavirustilanteen määräykset ja suositukset löytyvät Soiten koronasivustolta.

Lue lisää koronavirusta koskevia uutisia Keski-Pohjanmaalta täältä.