Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona yhdeksästä uudesta koronatartunnasta. Fimlab tutki alueelta 1 026 koronanäytettä.
Yhteensä varmistettuja tartuntoja on 2 699.
Pirkanmaan pandemiaryhmä piti tiistaina suositukset ennallaan. Pirkanmaalla ei ole viime viikkoina ollut isoja tautiketjuja.
TAYSin erityisvastuualueella on sairaalahoidossa 25 koronan takia. Koronaan liittyviä kuolemia on ollut 60. TAYS-alueeseen kuuluvat Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme.
Lue lisää:
Koronakevään priimus palasi alamäen jälkeen ruotuun ja siihen on monta syytä – Pirkanmaa ei ota riskiä ennen hiihtolomaa, Yle seurasi suorana
10 kysymystä ja vastausta koronan pelätyistä virusmuunnoksista: Solubiologi kertoo, mitä niistä tiedetään ja miksi ne voivat olla katalia