Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Sosterin alueella on havaittu koronaviruksen eteläafrikkalainen virusmuunnos yhdellä henkilöllä.

Muunnosta on todettu yhdellä henkilöllä, mutta myös muita saman ketjun näytteitä on lähetetty tarkemmin tutkittavaksi. Virusmuunnos on havaittu ryppäässä, joka sai alkunsa tammikuussa bussimatkalla välillä Helsinki-Savonlinna.

Kaiken kaikkiaan tämän ketjun tartuntoja on Sosterin alueella todettu 56. Sosterin johtajaylilääjäri Jaana Luukkosen mukaan on todennäköistä, että virusmuunnostapauksia löytyy vielä lisää.

– Bussiketjussa tartunnat tapahtuivat hyvin herkästi, joten virusmuunnoksen löytyminen ei ole yllätys. Virusmuunnosmahdollisuuteen on tartunnanjäljityksen aikana varauduttu normaalitoimien lisäksi esimerkiksi testaamalla oireettomia ja altistuneita laajasti sekä pidemmillä eristysajoilla, Luukkonen kertoo tiedotteessa.

Tartuntaketju on näillä toimilla saatu alueella rauhoittumaan.

Sosterin alueella todettiin aiemmin tammikuussa brittiläistä virusmuunnosta.