Keski-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmä on kohdentanut yli viisi miljoonaa euroa koronan elvytysrahoja.

Maakunta on saamassa EU:n ylimääräisiä rakennerahastovaroja yli 5,3 miljoonaa euroa. Tästä yli 2,2 miljoona jaetaan pk-yrityksille erityisesti digitalisaation ja vihreän talouden kehittämiseen. Varoilla voidaan esimerkiksi tukea koronakriisistä kärsiviä yrityksiä kehittämään uusia palveluja ja tuotteita, taikka tukea digitaalisuuden hyödyntämistä yritysten toiminnassa.

Noin puolitoista miljoonaa suunnataan digitaalisuuteen ja vihreään talouteen liittyviin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Lisäksi yritysten ja niiden henkilöstön sekä johdon koulutukseen ja työhyvinvoinnin kehittämiseen jaetaan 1,6 miljoonaa euroa.

Haku yksittäisille hankkeille avautuu kevään aikana.