Koronatestiin hakeutuneiden määrä on Rovaniemellä viime viikkojen aikana kasvanut. Rovaniemen kaupungin hallintoylilääkäri Paula Reposen mukaan liikkeellä on flunssaa, mikä saa ihmiset hakeutumaan koronatestiin aiempaa herkemmin. Myös kiihtymisvaiheeseen siirtyminen sai ihmiset aktivoitumaan.
– Näytteenottomäärät ovat selvästi nousseet viime viikojen aikana. Jos testejä otettiin aiemmin noin 1800 kappaletta viikossa, nyt luku on hypännyt 2200:een, Reponen kertoo.
Koronatestiin voi hakeutua neljässä paikassa
Jos haluaa päästä Rovaniemellä koronatestiin ilman jonottamista, ajanvaraus on siihen paras konsti. Ajanvarauksen kautta testiin voi hakeutua Työterveys Lappican kautta sekä Pulkamontien terveysasemalla.
Pulkamontien koronatestaustoimintaa ollaan kuitenkin supistamassa, sillä henkilökuntaa on siirretty koronarokotuksiin ja jäljitystyöhön.
Reposen mukaan Lappican antamat ajanvarausaikataulut ovat pitäneet hyvin.
– Heillä on myös nopein testituloslupaus, kolme tuntia. Mehiläisestä ja Terveystalosta on luvattu, että testituloksen saa viimeistään kuuden tunnin sisällä.
Mehiläisen ja Terveystalon testiin voi hakeutua ilman ajanvarausta.
Tilapäisiä jonoja on syntynyt
Sairaalakadulla sijaitsevan Mehiläisen drive-in-testauspisteen edustalle on kaupunkilaisten kertoman mukaan syntynyt paikoin jonoa.
Onko kaupungille tullut palautetta pitkistä jonoista?
– Yksittäisiä palautteita on tullut, mutta ei isoja määriä. Hetkellisesti on voinut syntyä jonoa, jos testiin on hakeutunut paljon ihmisiä yhtä aikaa. Tältä aamulta kuulin, että joku oli odottanut drive-in-jonossa tunnin, mutta jono oli lähtenyt sitten purkautumaan, Reponen kertoo.