Kuhmo haluaa profiloitua Suomen metsäkeskeisimmäksi kaupungiksi ja alueeksi. Näin päätti Kuhmon kaupunginvaltuusto maanantaina.
Päätös pohjautuu muun muassa Kuhmon puutuotantoon, eräkaupunkimaisuuteen ja siihen, että metsä on läsnä myös Kuhmon Kamarimusiikissa.
– Metsällä on meille sekä henkistä että aineellista arvoa, sanoo kaupunginjohtaja Tytti Määttä.
Kuhmon alueen brändi-identiteetti muodostuu kuudesta tunniste-elementistä: Kuhmo-runosta, Kuhmo-musiikista, Kuhmo-hahmosta, logosta ja ikonista, väristä ja fonteista sekä sloganista.
Korjattu otsikkoa 24.2.2021 kello 6.13, että brändiä aletaan lanseeraamaan samoin tein, kun aiemmin kerrottiin, että ensi kesänä.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.