Kirsti Karhu työntelee tavaraa pullistelevaa kärryä pitkin perhekirppis Centtilän käytäviä Kouvolassa. Karhu käy kirpputoreilla viikoittain ja löytää sieltä lähes kaiken tarvitsemansa.

Parhaimpia löytöjä ovat olleet toppapuku, uudet kengät ja askartelutarvikkeet. Nytkin hän löytää ison muovisen rasian täynnä helmiä ja muita epämääräisiä pikkuesineitä.

Tavallisesti Kirsti Karhu kiertelee useampia kirpputoreja, mutta koronan aikana hän on keskittänyt käyntinsä vain Centtilään. Hän on huomannut, että pöydissä riittää taas paremmin ostettavaa.

– Huomaa, että kirpputori on piristynyt taas. Varmaan kevätkin vaikuttaa, arvelee Karhu.

Piristymisen on huomannut myös kirpputoriyrittäjä, vaikka ovi käy harvempaan kuin normaalisti.

– Rauhallisempaa on, mutta olosuhteisiin nähden menee hyvin. Kuukausi kerrallaan palataan lähemmäksi normaalia, arvioi perhekirppis Centtilän yrittäjä Janita Ruosteluoma.

Havainnot ovat samansuuntaisia kirpputoreilla ympäri Suomen. Kirpputori Ajattomassa Mikkelissä ja Kodin Kakkosessa Tampereella varsinkin viikonloput ovat vilkastuneet ja palanneet lähelle koronaa edeltävää aikaa.

Venäläisten puuttuminen näkyy itärajan kirpputoreilla

Nopeasti muuttuva tilanne koronatartunnoissa pitää asiakkaat ja myyjät kuitenkin edelleen varovaisina.

Varovaisuus näkyy myös siinä, että myyjät lähtevät liikkeelle aikaisempaa lyhyemmällä varoitusajalla. Ennen monilla suosituilla kirpputoreilla pöytävarauksiin oli viikkojen jono.

– Ennen pöytiin oli pitkät jonot. Nyt saatetaan soittaa, että pöytä halutaan huomiseksi. He ovat usein niitä, jotka ei ole ennen vuokranneet myyntipöytää, kertoo kuusi vuotta kirpputoriyrittäjänä toiminut Janita Ruosteluoma perhekirppis Centtilästä.

Joukkoon on tullut myös paljon uusia myyjiä, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta kirppispöydän vuokraamisesta.

Itärajaa lähellä olevilla Jussin jättikirppiksellä Kotkassa, Vilma’s kirpputorilla Lappeenrannassa ja kirpputori Amaliassa Imatralla asiakasmääriin vaikuttaa myös Venäjän rajan sulkeminen. Venäläiset ovat olleet aina ahkeria kirppiskävijöitä sekä myyjiä.

Esimerkiksi Amaliassa jopa kolmannes asiakkaista on venäläisiä. Asiakkaiden puuttuminen heijastuu myös myyjiin.

– Viime kevään huonoimmista hetkistä on menty parempaan, mutta hiljaisempaa on edelleen. Meillä on 50 pöytää, joista jopa 15-20 voi olla tyhjänä, kertoo Pasi Grönberg kirpputori Amaliasta Imatralta.

Kauppa käy verkossa

Kun itsepalvelukirpputoreilla elvytään koronashokista, käy käytetyn tavaran kauppa silti kiihtyvään tahtiin. Kauppaa käydään enenevässä määrin netin kautta, jossa myyjät ja ostajat kohtaavat koronaturvallisesti.

Kuluttajien välillä käytävä käytettyjen tavaroiden kauppa on kasvanut jo vuosia, mutta koronavuosi vauhditti sitä vielä lisää. Esimerkiksi Tori.fi:ssä ilmoitusten määrä kasvoi viime vuonna viidenneksen 13,7 miljoonaan. Käyntimäärät nousivat liki kolmanneksen 431 miljoonaan kertaan.

Ihmiset viettivät enemmän aikaa kotona, joten myös aikaa kaupankäynnille oli enemmän.

– Vaikka osa haluaa edelleen hypistellä tuotetta ennen ostopäätöstä, niin kyllä tämä pitkä korona-aika varmasti muuttaa asiakaskäyttäytymistä, arvelee 10 vuotta Kuusaan kirppistä pyörittänyt Niko Salovaara.

Esimerkiksi tamperelainen Kodin Kakkonen onkin ottanut netin avuksi myös omien tavaroidensa myynnissä. Osa keräilyesineistä ja huonekaluista myydään Tori.fi:n kautta.

Himokirppistelijä asettaa itsellen rajoja

Myös Kirsti Karhu tekee löytöjä netissä. Hän suosii etenkin paikallisia Facebookin kirppisryhmiä.

– Kerään kaikkea vanhaa ja netistäkin tekee hyviä löytöjä. Mutta kirppiksellä on kiva käydä, kun muuten on melkein aina kotona näinä aikoina, sanoo perhekirppis Centtilän valikoimaa tutkiva Kirsti Karhu.

Karhu tunnustautuu “hyväksi ostajaksi”. Hän ostaa tavaraa hetken mielijohteesta. Tämän vuoksi hän on asettanut itselleen kiellon, että saa toistaiseksi ostella vain itsepalvelukirpputoreilta.

Tälläkin kertaa hän löytää monta mielenkiintoista tavaraa kotiin viemisiksi, vaikka antiikkinen radio jää harkinnan jälkeen tällä kertaa hyllyyn.