Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymäEssote on todennut viikonlopun jälkeen 12 uutta koronavirustartuntaa.

Kaikki tapaukset on todettu Mikkelissä ja niiden kerrotaan liittyvän aiempiin tartuntaketjuihin.

Sairastuneiden ja altistuneiden joukossa on myös keskussairaalan työntekijöitä.

Tällä hetkellä Essotella on osastohoidossa 22 koronan johdosta sairastunutta potilasta. Mikkelin keskussairaalan potilaista altistuneita on neljällä eri osastolla.

Koronapotilaiden suuren määrän ja altistuneiden työntekijöiden vuoksi Essoten terveydenhuolto on pahoin kuormitettu. Kuntayhtymässä joudutaan perumaan leikkauksia ja siirtämään jo varattuja vastaanottoaikoja hoitajien riittävyyden takaamiseksi.

Mikkeli siirtyi koronaviruksen pandemiatilanteen osalta viime viikolla leviämisvaiheeseen. Muu Essoten alue on vielä perusvaiheessa.

Mikkelin Urpolan koulun kaksi luokkaa karanteeniin

Viikonlopun aikana havaittiin yhteensä 31 koronatartuntaa Essoten alueella.

Samalla ilmeni, että Mikkelissä sijaitsevassa Urpolan koulussa yhden luokan oppilaat ovat altistuneet koronavirukselle.

Maanantaina kuitenkin jo kaksi Urpolan koulun luokkaa oli asetettu Mikkelin kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmän mukaan karanteeniin.