Suomalaisjulkkiksen siskon taposta tuomittu Ari-Pekka istuu yhä vankilassa – MOT:n selvitys kysyy nyt, valehteliko avaintodistaja ratkaisevan havaintonsa

Heinäkuussa 2014 Vantaan Ilolassa tapahtunut henkirikos oli aikanaan iso uutinen. Mediahuomiota lisäsi se, että uhri oli tunnetun suomalaisjulkkiksen pikkusisko. Teosta tuomittiin 51-vuotias mies. Hän istuu edelleen tuomiotaan Riihimäen vankilassa.

Tuomio pohjautuu hyvin vahvasti yhden henkilön todistajanlausuntoon. MOT:n selvitys nostaa esiin kysymyksen siitä, valehteliko hän.

Suomalaistutkija Ville Pimenoff osoitti Tukholman rajun ylikuolleisuuden jo pandemian alussa, ja nyt hänellä on varoitus: "Suomessa ja Ruotsissa eletään ratkaisevia hetkiä”

Tutkijan mukaan kuolleisuus voi kasvaa nopeastikin, jos virusmuunnosten leviämistä ei saada hallintaan.

Oletko sinäkin prokrastinoija? Prokrastinaatio eli vitkuttelu on varsinkin korona-ajan ongelma – laiskuuteen sitä ei pidä sekoittaa

Kun yhteisön tuki vähenee, tehtävien hoitamisesta voi tulla vaikeampaa. Prokrastinoija ei saa aloitetuksi ja kokee siitä stressiä – ja nyt siitä kärsii useampi kuin aiemmin.

Bitcoinista on tullut likaista rahaa: sitä louhitaan enemmän kuin koskaan, ja se saastuttaa yhtä paljon kuin kaikki suomalaiset

Kryptovaluutta bitcoinin hiilijalanjälki on mittava. Sen ilmastopäästöt ovat viimeistään nyt nousseet samaan luokkaan kuin koko Suomen. Näin arvioi Ylelle ilmastotaloustieteilijä Christian Stoll.

"Minulla on jotain hirveää kerrottavaa", sanoi yksi Koskelan epäillyistä äidilleen – näin tapahtumat etenivät murhayön jälkeen

Poliisin esitutkintamateriaali koko Suomea ravistelleesta koulupojan surmasta tuli julkiseksi tämän viikon maanantaina. Helsingin Koskelassa tehdystä surmasta epäillään pojan kolmea ikätoveria.

Poliisitutkinnan mukaan epäillyt tasapainoilivat teon peittelyn ja katumuksen välillä surmayön jälkeisenä viikonloppuna.