Olen käynyt jo 11 koronatestissä, mutta oireita ei ole ollut vielä kertaakaan.
Yksi tietty laboratorio Nairobissa on jo niin tuttu, että voisin käydä siellä vaikka puoliunessa. Jonota turvavälien kanssa, täytä lappu, maksa testi, mene takahuoneeseen, tikku nenään ja tadaa, 12–24 tunnin päästä testitulos tulee sähköpostissa.
Siitä asti, kun Kenia avasi jälleen rajansa elokuussa muutaman kuukauden sulkemisen jälkeen, negatiivinen testitulos on ollut edellytys maahanpääsylle. Suuri osa Afrikan maista vaatii saman. Joihinkin maihin pääsee ilman testiä, mutta silloin joutuu tiukkaan karanteeniin.
Poikkeuksena on Kenian naapurimaa Tansania. Siellä presidentti on julistanut maan vapaaksi viruksesta, eivätkä viranomaiset ole julkaisseet tautitapauksista tilastoja viime toukokuun jälkeen. Maa ei myöskään suunnittele rokottavansa kansalaisiaan. Tansaniassa pystyy kyllä tekemään koronatestejä matkustamista varten, mutta positiivista tulosta on turha odottaa.
Lentoyhtiö Finnair alkoi hiljattain vaatia negatiivisen testin Suomeen matkustavilta. Suomessa maahan tulevia testataan lentokentällä, mutta sen matkustaja itse olisi myös hyvin voinut hoitaa jo ennen matkaan lähtöä. Nyt Suomikin suunnittelee pakkotestausten käyttöönottoa huhtikuun alusta.
Kuinka paljon tartuntojen leviämistä olisi voitu estää, jos negatiivisia testejä olisi vaadittu jo aiemmin?
Kenia alkoi hiljattain vaatia negatiivisen testituloksen myös maasta poistuvilta. Näin varmistetaan, etteivät sairastuneet poistu maasta ja levitä virusta edelleen.
Eräs ruotsalainen ystäväni kävi joulun alla Etelä-Afrikassa (en ota kantaa tämän järkevyyteen). Kun hän oli palaamassa Keniaan ja kävi testissä päästäkseen lentämään, testi olikin positiivinen. Hän vietti joulun ja uuden vuoden karanteenissa Etelä-Afrikassa eikä rannalla Keniassa, kuten oli suunnitellut.
Tietenkin testituloksilla taotaan myös rahaa Afrikassa. Kongossa vaaditaan negatiivinen testitulos myös maan sisäisillä lennoilla, mutta Kongon Gomassa matkakumppaniltani otettu testi oli lähinnä pieni pyyhkäisy sieraimen sisäosassa.
Emme ole varmoja, tutkittiinko näytettä ikinä laboratoriossa vai tulostettiinko negatiivinen tulos suoraan testin jälkeen.
Kongossa negatiivisia testituloksia pystyi myös ostamaan, vaikka ei olisi käynyt koko testissä.
Kenia yrittää kitkeä laittoman testitodistusbisneksen uudella järjestelmällä, jossa hyväksytään vain sertifioitujen laboratorioiden testejä. Se on kuitenkin osoittautunut hankalaksi, koska systeemi on teknisten ongelmien takia toistaiseksi toiminut vain silloin tällöin.
Samalla maa luo testien kalleudella markkinat tekaistuille testituloksille. Koronatesti maksaa vajaat 80 euroa, mikä on monelle valtava summa. Taloudenhoitajalle se on puolet kuukausituloista.
Kallis hinta tarkoittaa myös, että oireilevat eivät hakeudu testeihin.
Moni koronavirustaudin sairastanut on saattanut ajatella kärsineensä malariasta, joka on seudulla yleinen.
Kaikista ongelmista huolimatta negatiivisen testituloksen vaatiminen kaikilta matkustajilta on järkevää. Sillä voidaan saada kiinni oireettomat kantajat ja välttyä siitä, että lentokoneellinen ihmisiä saa tartunnan. Ja jos joku inisee testin kalleudesta, niin voin vain todeta, että keskellä pandemiaa voi myös suosiolla jäädä kotiin.
Ylen kirjeenvaihtajien ja avustajien juttusarjassa tartutaan puheenaiheisiin eri puolilla maailmaa
Yhdysvallat: Jos jokin on suomalaiselle ahdistavaa Yhdysvalloissa niin asunnottomuus – pandemiatukien päättyessä miljoonat saattavat joutua kadulle
Uruguay: Jalkapallotähden somemöläytys paljasti hellittelypuheen rasismin Etelä-Amerikassa, jossa "musta" ja "läski" ilmaisevat lempeyttä
Saksa: Kun aamuradio kertoo taas tuhannesta uudesta kuolemasta, mitä pitäisi tuntea? Saksa opettelee suremaan pandemian uhreja
Kiina: Vaurastunut Peking on koiraväen paratiisi – karvaturrin voi tilata vaikka netistä
Italia: Italia ei pärjää Pisa-testeissä, mutta italialainen lukiolainen latelee ulkoa aatehistorian klassikkoteokset