Suomessa Rauman telakalla ilmenneet sadat koronatartunnat ovat puhuttaneet viime päivinä. Työmailla tapahtuneita tartuntaketjuja on ilmennyt myös Keski-Suomessa.
Koronaepidemia on heijastunut esimerkiksi Jyväskylän pohjoispuolella olevaan Nelostien rakennustyömaahan Kirrin ja Tikkakosken välillä.
Projektipäällikkö Jarmo Niskanen Väylävirastosta vahvistaa, että pääurakoitsija Destian työmaalla on ollut koronatartuntoja muutamia viikkoja sitten.
Niskasen mukaan nyt jo viimeinenkin koronaan sairastunut on palannut terveenä töihin. Työntekijöille on tehty koronatestejä.
– Tuli epidemia. Viisi henkilöä sai tartunnan, mutta kaikki eivät onneksi yhtä aikaa. Tästä syystä kanssakäyminen jouduttiin työmaalla laittamaan seis. Kokoukset ja tapaamiset on hoidettu etänä ja puhelimitse. Epidemia on nyt hallussa ja porukka on palannut takaisin terveenä töihin, kuvailee Niskanen.
Koronatartuntojen ja karanteenien takia on tullut Niskasen mukaan työmaan dokumentointeihin pientä viivettä, jota nyt kurotaan umpeen. Tien rakentaminen ei ole ollut pysähdyksissä koronan takia missään vaiheessa, sanoo Niskanen.
Niskanen kertoo, että työmaalla on voimassa koronaohjeistus muun muassa turvaväleistä ja suojainten käytöstä. Etätöitä on tehty niissä tehtävissä, joissa se on olut mahdollista. Niskanen toteaa, että tietyt vastuuhenkilöt ja heidän varahenkilönsä eivät ole myöskään olleet samaan aikaan työmaan tiloissa. Tällä on turvattu urakan kannalta kriittisiä toimintoja.
Jyväskylän Kirrin ja Laukaan Vehniän välin muuttaminen moottoritieksi on edennyt nyt puoliväliin (vayla.fi). Rakennushanke on pysynyt suunnitellussa aikataulussa.
Tällä viikolla liikennettä pysäytetään ainakin neljänä päivänä Kirrin mäessä tehtävien kallion räjäytys- ja louhintatöiden vuoksi. Pysäytykset kestävät enimmillään kahdeksan minuuttia.
Tie on valmis liikenteelle syksyllä vuonnan 2022 ja viimeistelytyöt vuoden 2023 loppuun mennessä.
Lue myös:
Nelostien työmaalla Tikkakoskella räjäytetään ja louhitaan päivisin
Kirri-Tikkakoski moottoritien rakentaminen alkaa toukokuussa