Osuuskauppa Suur-Savon kokonaisliikevaihto pysyi viime vuonna liki edellisvuoden tasolla koronaviruspandemiasta huolimatta.
Vuonna 2020 konsernin liikevaihto oli 393,7 miljoonaa euroa. Laskua tuli 1,3 miljoonaa euroa vuoteen 2019 verrattuna.
Toimialoista kasvulle ylsivät päivittäis- ja käyttötavarakauppa sekä autokauppa.
Etenkin päivittäistavarakauppa kesti koronavuoden koettelun. Etätyön ja ravintoloiden rajoitusten vuoksi yleistynyt kotiruokailu kasvatti konsernin päivittäistavarakaupan myyntiä. Ruuan verkkokaupan kerrotaan kasvaneen jopa yhdeksänkertaiseksi aiempaan vuoteen verrattuna. Osuuskauppa ennustaa ruoan verkkokaupan kaksinkertaistuvan myös tänä vuonna.
Toisaalta koronavuosi kohteli eri toimialoja hyvin eri tavoin. Viime vuonna toteutuneiden liikkumisrajoitteiden, hiljentyneen ryhmämatkustuksen sekä ravintoloiden toiminnan rajoitusten sekä polttonesteiden maailmanmarkkinahinnan vaihteluiden kerrotaan pienentäneen liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihtoa.
Tulevaan vuoteen konserni kertoo suhtautuvansa varovaisesti. Kehityksen suuntaan vaikuttavat koronarokotusten eteneminen ja tautitilanteen normalisoituminen. Osuuskauppakonsernin myyntitavoite on 481 miljoonaa euroa.