Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonloppuna kaksi uutta koronatartuntaa. Viime viikolla todettiin yhteensä 12 tapausta.
– Tapausmäärä on hieman aiempia viikkoja matalampi. Tästä huolimatta edelleen tarvitaan rajoitusten ja suositusten tinkimätöntä noudattamista ja koronaturvatoimista huolehtimista, kirjoittaa tiedotteessa johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila.
Taskila viittaa Uudenmaan pahentuneeseen koronatilanteeseen.
– Tautitilanne Uudellamaalla heikkenee nopeasti ja muuntovirusten osuus tartunnoista on kasvanut hyvin nopeasti. Tämä näkyy nyt sairaalapotilaiden määrän kasvamisena Uudellamaalla, hän kirjoittaa.
Taskila toteaa, että Länsi-Pohjan alueen terveydenhuollon resurssit ovat paljon rajallisemmat kuin Uudellamaalla.
– Koko väestön tulee ennaltaehkäistä koronaturvatoimilla vastaavanlainen kehitys Meri-Lapissa. Tämä kannattaa huomioida myös hiihtolomasuunnitelmia tehdessä, Taskila kehottaa.
Käytännössä Taskilan mukaan Länsi-Pohjassa on edelleen minimoitava oman perheen ulkopuoliset tapaamiset ja hoitaa välttämättömät kontaktit kasvomaskia ja turvaväliä käyttämällä.
Viime viikon tartuntojen tarkempi analyysi on vielä kesken, mutta Taskilan mukaan jäljittäminen on edelleen hyvin tehokasta.
Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.