Korona-altistumiset vaikuttavat terveysaseman palveluihin Juuassa ja kehitysvammaisten päivätoimintaan Joensuun Utrassa.
Siun sote tiedottaa, että Juuan terveysaseman vastaanotto toimii supistetusti 3. maaliskuuta saakka. Vastaanoton puhelinpalvelu ja fysioterapian ajanvaraus toimivat normaalisti.
Lääkäripalvelua on saatavilla etänä. Hoitajien vastaanotot järjestetään sovitusti.
Terveysaseman rokotustoiminta, hoitosolu, hammashuolto, neuvolat, työterveyshuolto sekä Islabin näytteenottopiste toimivat normaalisti.
Kiireellistä lääkärin apua vaativat potilaat ohjataan Nurmeksen tai Kontiolahden terveysasemalle.
Koronatartunnalle altistumiset ovat tapahtuneet terveysaseman henkilöstön tiloissa.
Kehitysvammaisten Utran päivätoiminta keskeytetään korona-altistumisien vuoksi Joensuussa. Kaikki päivätoiminnan työntekijät ja asiakkaat, yhteensä 44 ihmistä, on asetettu karanteeniin, joka kestää 4. maaliskuuta saakka.
Viikonlopun aikana Siun soten alueella varmistui kuusi koronavirustartuntaa. Tartunnoista kaksi liittyy Joensuussa aiemmin todettuun tartuntaketjuun.
Siun soten alueella oli sunnuntaina karanteenissa 185 henkilöä.